Designin laatu keskustelun aiheeksi

Laura Kolbe kirjoittaa tärkeästä asiasta 14. kesäkuuta Helsingin Sanomissa  ilmestyneessä mielipidekirjoituksessaan Nuoret suunnittelijat voivat nostaa Suomen. Kolbe huomaa osuvasti, että meillä muotoilua determinoi liian usein taiteelliseen tekemiseen liittyvä kulttuuriperintö. Vuosia sitten Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun osaston johtoryhmässä huomioni herätti yksityiskohta silloisessa opetussuunnitelmassa. Siinä todettiin opetuksen tavoitteena olevan opiskelijan taiteilijaidentiteetin ja persoonallisen kädenjäljen kehittäminen (en muista tarkkaa sanamuotoa). Sama arvo- ja asenneympäristö leijuu edelleen henkisenä rakenteena opetuksen päällä. Vuosien varrella tilanne on toki muuttunut monipuolisempaan, liiketoimintaa ja käyttäjien tarpeita huomioivampaan suuntaan. Silti traditioiden painolasti on edelleenkin ilmeinen. Jos muotoilja monistaa omaa persoonallista kädenjälkeään tehtävästä toiseen, miten tämä edistää muotoiljan asiakasorganisaation tavoitteita tai muotoillun tuotteen/palvelun käytettävyyttä? Eikö olisi viisaampaa pitää tavoitteena entistä monialaisempaa ja muotoilijan tyylirekistereitä rikastavaa opetusta?

Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen piirissä vaikuttava CID-tutkimusryhmämme on perehtynyt muotoilun osaamisen (kulttuuriseen) evoluutioon. Metatason tarkastelussa on nähtävissä, että viime vuosikymmenien varrella muotoilijan tehtävänkuvat ovat kompleksisoituneet ja käsitteellistyneet. Nähtävissä on siirtymä käsityöstä taiteeseen ja taiteellisesta tekemisestä muotoiluun ja edelleen konseptisuunnitteluun sekä strategiseen suunnitteluun ja ennakointityöhön. Palvelumuotoilu on hyvä esimerkki uudesta muotoilun piiriin syntyneestä osaamisalueesta. Se on luonteeltaan immateriaalista ja käsitteellistä. Palvelumuotoilu merkitsee palvelustrategioiden- ja konseptien kehittämistä sekä palveluprosessien ja palveluympäristöjen suunnittelua.

Lähitarkastelussa on helppo huomata, että muotoilun perinteistenkin osaamisalueiden, kuten vaikkapa graafisen suunnittelun, teollisen muotoilun ja sisustussuunnittelun reuna-aleilla tapahtuu yllättävää osaamisten sekoittumista ja yksilötasolla entistä monialaisempaa toimintaa. Samalla syntyy uusia ammattialoja. Tuntuu siltä, että opetus on paikoin kymmenen vuotta jäljessä tilannetta markkinoilla. Nopeiden muutosten seuraamiseen tarvittaisiin systemaattista ennakointityötä. Nyt opetuksen ulkopuolelle jää kymmeniä uusia osaamisalueita ja keskenään uusilla tavoilla verkottuneiden kompetensseja. Myös opetusalajako on vanhentunut.

CID-ryhmämme veti yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskuksen ja Lumi Interactive Oy:n kanssa kokeellisen muotoilukurssin Palvelumuotoilun taskukoulu.  Lahdessa 13.6. päättynyt aikuisopiskelijoille suunnattu kokeellinen workshop koostui  palvelumuotoilun opetussisällöistä, matkapuhelimen hyödyntämisestä opetusvälineenä sekä prosumer-filosofiasta (asiakas palveluidensa tuottajana). Mukana oli yritysyhteistyökumppaneita, joiden tarpeisiin tehtävät tehtiin. Workshopin aikana pohdimme myös muotoilun laatua. Mistä tekijöistä muotoilun laatu koostuu? Laadun arvioinnissa perinne on keskittynyt pitkälle muotoilun kauneuskilpailuihin ja esteettiseen arvottamiseen. Workshopissa pyrimme listaamaan mahdollisimman monipuolisesti muotoilun laatuun vaikuttavia tekijöitä: turvallisuus, brändi (elämyksellisyys, haluttavuus, uskottavuus, laatuvaikutelma), kestävyys,  käytettävyys ja käyttäjälähtöisyys, esteettisyys (moniastisuus), taloudellisuus, kestävä kehitys (eettisyys, ekologisuus, sosiaalinen hyväksyttävyys), saatavuus, valmistettavuus, sovellettevuus ja muunneltavuus, hinta/laatu -suhde, omaperäisyys, toistettavuus ja tasalaatuisuus, loukkaamattomuus ja esteettömyys, strategisten päämäärien palveleminen, kaupallinen potentiaali ja brändin arvon kasvu. Lisäksi tärkeäksi arvioitiin laadun kytkökset eri kulttuureihin (kulttuurisidonnaisuus). Lista on puutteellinen ja se sisältää osin päällekkäisiä asioita. Luettelo ei ole myöskään tärkeysjärjestyksessä:  tähän pääsimme opiskelijoiden kanssa puolentoista tunnin keskustelun jälkeen. Kehittyneempi versio edellä esitetystä listasta tullaan siirtämään englanninkieliseen sosiaalisen median kanavaan DesignDiscussions.org, joka avautuu syksyllä (myöhemmin lokakuussa ilmestyy myös samanniminen, niin ikään englanninkielinen designlehti). Ajatuksena on laatuun vaikuttavien taustatekijöiden työstäminen ja arviointi kansainvälisessä muotoilijaverkostossa.

Valitettavasti muotoilun piiristä puuttuu lähes kokonaan muotoilukritiikki. Muotoilun toimijat ovat keskittyneet pitkälti muotoiltujen tuotteiden, sisustusten ja tekstiilien ja muiden suunnittelutyön tulosten esittelyyn. Minusta olisi myös kansallisesti tärkeää, että muotoilun laatu ottettaisiin laajemminkin rakentavan arvioinnin ja kehittämisen kohteeksi. Kansainvälistymisen ja liiketoiminnan näkökulmasta yhtä tarkeää olisi muotoilun osaamisten rikastaminen ja monialaisen yhteistyön kehittäminen. Kritiikkiosaamisen kehittämisessä olisi ensi vuoden alussa toimintansa aloittavalle Aalto-yliopistollekin tehtävää mahdollisimman monialaisen törmäyttämisen lisäksi. Pallo on heitettävä myös yritysten johdolle. Tarvitaan lisää rohkeutta ja näkemystä käyttää designia (ja markkinointia) hyödyksi liiketoiminnan kehittämisessä. Lahdessa toista kertaa syksyllä järjestettävässä OLO.MUOTO´09 -tapahtumassa tullaan tarttumaan tähän haasteeseen. Mistä löytyisi lisää toimijoita talkoisiin muotoiluosaamisen monipuolistamiseksi ja analyyttisen arvioinnin kehittämiseksi?

Kaksinaismoralismia

Törmäsin kiinnostavaan tyyppiin palatessani San Franciscosta. Vieressäni lennolla istui muusikko Dennis Agajanian vaimoineen. Sympaattinen kaveri kertoi avoimesti perheestään, näytti valokuvia iPhonen ruudulta maatilastaan, autoistaan, Chopperistaan ja amerikkalaistyyppisestä palkintovaimostaan (trophy wife). Uskonnollista oikeistoa edustanut Agajanian oli omituinen sekoitus rentoa kadunmiestä, karismaattista esiintyjää ja äkkiväärää äärioikeistolaista, jolle Obama näyttäytyi vakavana uhkana. Dennis, tosi uskovainen (true believer), kertoi kuvia näyttäessään ampumaharrastuksestaan (kuvissa räiskintää kaikenlaisilla aseilla). Olen aina jaksanut ihmetellä, miten Jeesus ja ampuma-aseet liittyvät yhteen? Agajanian ja kaltaisensa näyttävät uskovan samaan aikaan asevarusteluun, sotiin länsimaisten arvojen puolesta sekä rajattomaan aseenkanto-oikeuteen ja kuolemantuomioon, eikä siinä ole heidän mielestään mitään ristiriitaa kristinuskon syvemmän olemuksen kanssa.

Oheinen videoklippi näyttää, kuinka taitava kitaristi ja esiintyjä Agajanian on. Sympaattinen muusikko teki muutenkin vaikutuksen. Blogissani en halua mollata mitään poliittista suuntausta tai uskontoa. Katsoin kuitenkin tarpeelliseksi pohtia kaksinaismoralismia konkreettisen esimerkin kautta. Samalla tavalla kaksinaismoralismia on pauhata vihreistä arvoista, ilman että se näkyy mitenkään yksilön omassa käytännön toiminnassa.

Paluu tulevaisuuteen

Palasin juuri Kaliforniasta. Pidin esityksen Stanfordin yliopistolla järjestetyssä konffassa, tein ennakointityöhön liittyviä haastatteluja, otin valokuvia ja yritin virittää itseni oikeaan fiilikseen heikkojen signaalien etsimiseksi Palo Altosta ja San Franciscosta.

Reissu oli monella tapaa antoisa. Päällimmäisenä yleisvaikutelmana oli, kaiken kalifornialaisen rentouden jälkeenkin, huoli tulevasta. Valokuvasin paljon asunnottomia ja kaupungin laitapuolen kulkijoita. Yllä olevan kuvan kääpiö oli näiden yhteiskunnan reuna-alueille tipahtaneiden joukossa oikeastaan onnekas. Kuvan miehellä on kädessään hetki sitten lahjaksi saatu sikari. Paikalliset asukkaat San Franciscossa näyttivät pitävän kaveria jonkinlaisena maskottina, josta yhteistuumin pidettiin huolta.

Matkalla sain osallistua myös erilaisiin pohdintoihin medioiden tulevaisuudesta ja erityisesti sanomalehdistön kriisistä. Paniikkitunnelma on iskenyt erityisen kovaa amerikkalaiseen sanomalehdistöön. Kaikki yrittävät miettiä kuumeisesti, miten painettujen sanomalehtien tuottaminen tai niiden siirtäminen nettijulkaisuiksi saadaan kannattavaksi liiketoiminnaksi. Stanfordin yliopiston piirissä toimivan d.schoolin opettaja Corey Ford kertoi hyvän omakohtaisen esimerkin sanomalehtien kehitysprojektista. Ryhmä valkoisia, kuusikymppisiä päätoimittajamiehiä oli kokoontunut pohtimaan sanomalehtien tulevaisuutta(?). Ford oli sitä mieltä, että tällaisten kehitysryhmien tulisi olla huomattavasti monipuolisempia ja monialaisempia. Monella alalla näyttää siltä, että vahvat traditiot toimivat tehokkaasti kehityksen jarruna. Niin on myös painetun sanan parissa.

Kansalaismediat (citizen media), joissa yleisö(/lukijat) itse tuottavat uutisten sisältöjä, lisäävät lehtitalojen ja journalistien huolta entisestään. Miten käy parhaiden journalististen perinteiden mukaan tuottujen, tarkistettujen uutisten ja mediasisältöjen? Toisaalta on hienoa, että sisältö- ja uutistuotanto on rikastunut. Erilaiset portinvartijatahot ovat menettäneet valtaansa. Yksilöllä on entistä enemmän valinnan varaa. Voi hyvinkin käydä niin, että vain parhaat ja nopeimmat toimijat perivät markkinat. Yhtä lailla todennäköistä on, että tarjonta monipuolistuu entisestään ja sisältöjä suunnataan vielä nykyistäkin enemmän erilaisille asiantuntijayhteisöille, harrastuspiireille ja paikkakuntaan sidotusti. Rikastumisen seurauksena lienevät nähtävissä myös erilaiset sekä-että yhdistelmät ja variaatiot. Yksilö voi jatkossa entistä enemmän personoida mediasisältöjä omaksi “kanavakseen”.

Yksi on kuitenkin varmaa. Uudet viestintäteknologiat jylläävät. Jäämme odottamaan millaisesta päätelaitteesta nautimme moniaistiset uutisemme kymmenen vuoden kuluttua? Yhteisönsä tukema kääpiö toimikoon tässä symbolina tekohengitetyille vanhoille medioille.

PS. Tyylikäs kääpiö on saanut kuvasta pyytämänsä maksun. Raha on nähtävissä hänen kädessään.

PS.2. Olen tietoinen siitä, että kääpiön asemesta tulisi käyttää sanaa lyhytkasvuinen. Kääpiö ei minusta ole loukkaava, pikemminkin kuvaava termi. Sitä paitsi nykyinen tendenssi löytää yhä useammasta sanasta loukkaavia sävyjä on omiaan köyhdyttämään suomen kieltä.

Susan Boyle

Suuri yleisö on hullaantunut tarinaan 47-vuotiaasta Susanista. Hänen YuoTubeen sirrettyä esitystään alkuvuoden Britain’s got Talent -kykyjenetsintäohjelmassa on käynyt katsomassa yli 100 miljoonaa ihmistä.

Romanttisesta ja idealistisesta näkökulmasta Susan Boyle on aito ikineitsyt, jonka laulutaitoa pidetään ihmeenä ja tarinaa koskettavana.  Erityisesti ihmisiä ja Talent-tuomaristoa on näyttänyt liikuttavan vanhanpiian koskettava esiintyminen. Ihmistä ei koskaan pitäisi arvioida ulkonäön perusteella. Tässä mielessä tarinaan on kätketty opetus.

Toisaalta tarkemmin katsottaesssa näyttää siltä, että yllä oleva YuoTube-esitykseen on etukäteen tarkkaan rakennettu tarina ja  dramaturgia.  Lavan ulkopuoliset kommenttaattorit saavat epäilemään, olisivatko tuomareiden reaktiotkin etukäteen käsikirjoitettuja? Onko Susan Boylen tarina muiltakaan osin aito?  Joka tapauksessa tarinan paketointi ja Susan Boylen brändäys on mestarin näyte.

Toivoisin lisää mediakasvatusta ja mediakriittisyyttä kaikille opetuksen asteille, jotta mediasisältöjä osattaisiin analyyttisesti arvioida.

Designin kritiikki

Designin alueelta puuttuu melkein kokonaan analyyttisyys ja kritiikki. Jos olet tutustunut designjulkaisuihin, olet varmaakin huomannut, että pääosaa näyttelevät erilaiset designtuotteiden, arkkitehtuurin ja sisustusten esittelyt. Designosaamisen rikastamisen näkökulmasta ongelmana on se, että esittelyt toistuvat samanlaisina tapahtumasta ja julkaisusta toiseen. Mukana olevat yrityksetkään eivät saa toimintaansa uusia ideoita lähes samanlaisina toistuvista messuista.

Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen CID-tiimimme on ollut mukana kehittämässä seuraavaa OLO.MUOTO- tapahtumaa, joka järjestetään Lahdessa toista kertaa, nyt 21.-24.10. Lahden Messut Oy:n  pääyhteistyökumppanina on lisäksemme Lahden ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskus.  Tapahtuma koostuu messuista, kansainvälisestä konferenssista sekä laajasta englanninkielisestä julkaisusta.

Ajatuksena on ollut kehittää kansainvälistyvästä tapahtumasta innovatiivinen designereiden kohtaamispaikka. Samalla ideana on törmäyttää eri alojen osaamisia keskenään tuoreilla tavoilla. Mukana on myös nuorien lahjakkuuksien töitä, vaihtoehtoisia näkökulmia designiin, muotoiltujen tuotteiden ja palveluiden kritiikkiä sekä paljon designiin liittyviä keskusteluja.

Tapahtuman teemana on Designing Slow Life. Hitaan design liittyy tapahtumassa palvelumuotoilun, sisustussuunnittelun ja teollisen muotoilun lisäksi moneen muuhunkin designin alueeseen. Tapahtuman ensimmäinen tiedotustilaisuus on toukokuussa, joten ei vielä paljasteta herkkupaloja. Kärsivällisyyttä siis.

Kuvassa yllä on tulevaisuuteen suuntautunut Lahden Messujen toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Otos on kotoisin Jussin arkistoista.

Slow Design

Pääsiäisen alla Pasi Lankinen muistutti minua Milan Kunderan teoksesta Kiireettömyys. Olin aiemmin lainannut tuon kirjan Pasille luettavaksi ja unohtanut sen sitten slow-teemaa pohtiessani. Moniulotteisessa teoksessaan Kundera haikailee kiireettömien entisaikojen perään. Tulin pohtineeksi miksi on niin, että joutilaisuus ja kiireettömyys yhdistetään lähinnä menneisyyteen? Ikäänkuin menneisyydessä sijaitsisi tuo lintukoto, johon mielessämme haluaisimme pyrkiä. Kuvitelmasta on riisuttu menneisyydessä vallinneiden todellisuuksien kaikki ongelmat: taudeista, ravinnosta ja työstä aiheutunut lyhyt elinikä ja muut arkea hankaloittaneet ongelmat. Toisaalta on niinkin, että menneisyydestä tulisi voida noutaa nykyisyyteen historiallisten aikakausien parhaita piirteitä.

Aikaisemmin kirjoitin slow-ajattelun kytköksistä laatuun. Yleisesti ottaen on varmaankin niin, että käytetty aika lisää laatua – ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Omassa työssäni tämä on käynyt ilmiselväksi. Otetaan esimerkiksi kirjan kirjoittaminen. Opuksen kypsyttely pidemmällä ajalla johtaa siihen, että teksti rikastuu ajan kanssa. Toisaalta on niinkin, että jossain vaiheessa jo kirjoitettu teoksen alkupää alkaa sisällöltään vanhentua tuoreempien oivallusten syrjäyttäessä vanhat. Olisi hyvä osata nauttia joutilaisuuden luovuutta ruokkivasta voimasta, mutta samalla tulisi osata lopettaa ajoissa. Uudet ajatukset ansaitsevat uuden kirjan. Tässä onkin hitaan dilemma. Miten kauan hidastaminen saa kestää, jos pyritään parempaan laatuun?

Vuoden 2003 paikkeilla kirjoitin artikkelin hitaasta visuaalisesta viestinnästä Julkaisija-lehteen. Nyt olen kaivanut silloiset ajatukseni uudestaan esille Slow-teeman innoittamana. Kuvassa, tilassa tai muotoillussa tuotteessa rytmi vaikuttaa hiljaisuuden kokemiseen, samoin värit. Pääsääntöisesti on niin, että kuvan väriharmonia tai pelkistetty väri-ilmaisu johtaa ajatukset hiljaisuuteen. Sama logiikka koskee sommittelua. Yleisesti voidaan todeta, että kun kuvassa (tai missä tahansa muotoilun kohteena olevassa) tapahtuu vähän, voidaan puhua hiljaisesta visuaalisesta viestinnästä.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Yllä olevassa kuvassa vallitsee rauhoittava hiljaisuus, vaikka kuva itsessään ei ole väreiltään tai sommittelultaan jännitteetön. Venetsialainen tekstiilitaiteilija, kirjailija ja valokuvaaja Fiora Herrera on kääntynyt meditatiivisessa olotilassaan dialogiin itsensä kanssa. Syvä punainen ja kirpeä keltainen viestivät taiteilijan ominaislaatua.  Ulkona ripottelee vettä. Tunnelma on odottava.

Hiljaisuus liittyy myös tyhjyyden tai avaruuden kokemiseen. Hitaassa onkin jotain henkisesti syvää; usein hidas tuntuu terapeuttiselta tai jopa hengelliseltä. Toisaalta sanana hidas ei ole ongelmaton. Käsite tuo mieleen yhtäältä hidasälyisen, toisaalta huonon palvelun tai sen, ettei “täällä” tapahdu mitään. Pitäisi keksiä hitaalle uusia olomuotoja tai välitiloja.

Ymmärrän arkkitehtuurin viestinnän näkökulmasta: tällöin keskiöön nousee ihminen rakennetussa ympäristössä. Jos tähän yhtälöön vielä liitetään tilojen uudenlainen yksilö- tai ryhmäkohtainen muunneltavuus sekä tilojen “älykkyys” ja medioituminen; personoidun hitaan terapiaulottuvuudet pääsevät oikeuksiinsa. Omien tarpeiden mukaan tuunattu hidastaminen sosiaalisissa, medioituneissa ja moniastisissa ympäristöissä avaa mahdollisuuksia vaihtoehtoisille ajattelupoluille. Uskon, että hidastamisen hyvinvointivaikutukset ovat kiinnostava tutkimus- ja kehitysteema sekä kansanterveydellisestä- että businessnäkökulmasta.  Hitaan design liittyy tietysti myös palvelumuotoiluun (ks. aikaisempi blogikirjoitukseni). Miten palveluprosesseja ja palveluympäristöjä voisi kehittää rentouttavan joutilaisuuden näkökulmasta? Entä miten palvelukonsepteja rakennetaan Slow-teeman ympärille? Voidaan myös kysyä, millaista on hidastamisen logiikkaa noudattava pukeutuminen tai millainen on slow-filosofiaan linkittyvä tarjoiluastia?

Retrotunnelmointi on itsessään jollain tavalla hidastavaa. Kysynkin, miten tarinankerrontaa, vuorovaikutteisten tilojen dramaturgiaa ja retro-tunnelmaa voidaan hyödyntää palvelukonseptien kehittelyssä? Ei ole todellakaan vaikeaa löytää kehityskohteita hitaan muotoilulle.

Otin kuvan Fiora Herrerasta toisessa kotikaupungissani Venetsiassa, kesällä 2008.

Näkemyksiä hyvästä designista

If I’d asked my customers what they wanted, they’d have said a faster
horse.
– Henry Ford (1863–1947)

Oheinen lainaus on teollisen autonvalmistuksen alkuajoilta, mutta kertoo edelleen olennaisen: asiakkailta kysyminen ei johda edelläkävijyyteen. Pitää olla näkemystä ja rohkeutta tehdä asiat uudella tavalla. Tällä en suinkaan tarkoita sitä, etteikö tutkimustietoa tulisi hyödyntää. Historiallinen perspektiivi ja nykyhetken painostava projektiarki kannattaa kuitenkin vaihtaa tulevaisuushenkiseen ajatteluun, olipa sitten kysymys millaisesta kehitystyöstä tahansa. Muotoilukin on parhaimmillaan silloin, kun sen kautta kyetään tuomaan esille jotain kokonaan uutta.

Hyvälle muotoilulle on erilaisia, osin yhteismitattomia arviointikriteereitä. Kaiken lisäksi hyvän designin arviointikriteeristö muuttuu koko ajan. Eilisen päivän tunnustettu mestari on jo voinut tipahtaa kärryiltä siitä, millaista on ajankohtainen visuaalinen kulttuuri ja tämän päivän visuaalinen kielioppi. Arvioinnin kompleksisuutta lisää se, että eri tyyppissä genreissa sekä ala- ja vastakulttuureissa erinomaista visuaalisuutta arvotetaan usein keskenään erilaista näkökulmista. Toisaalta omaperäisyys on ja pysyy tärkeänä arviointoperusteena, samoin kun kliseisyys helposti tunnistettavana heikkoutena.

Perinteisesti designin tasoa on arvioitu lähinnä esteettisin perustein. Haastavammaksi arvioinnin tekee se, ettei esteettinen näkökulma ja puhdas taiteellinen työ enää riitä muotoilun alueilla. Lähitulevaisuudessa hyvää suunnittelua arvioidaan edelleen monipuolisemmista ja monialaisemmista perspektiiveistä. Käytettävyyssuunnittelukin laajenee uusiin ulottuvuuksiin. Nykyään esimerkiksi tilasuunnittelun onnistumista voidaan arvottaa sen mukaan, miten tila vaikuttaa ihmiseen psykofyysisesti (ks. ambience design). Tällöin esteettinen näkökulma on alisteinen tilan vaihtuville käyttötarkoituksille.

Pääosaan on nousemassa tilojen muunneltavuus. Rakennetusta ympäristöstä tulee käyttäjien kanssa vuorovaikutteisempia,  “älykkäitä” ja medioituneita. Näyttää selvältä, että designin osaamisen evoluutiossa eri designin ammattialat fuusioituvat, tilalle syntyy kokonaan uusia suunnittelun alueita ja muotoilijat seikkailevat alalta toiselle entistäkin vilkkaammin. Miten arvioida entistäkin monialaisemmaksi ja kompleksisemmaksi muuttuvien ammattilaojen tekemisen laatua? Tämä on hankalaa, sillä nykyäänkin todellinen hyvän suunnittelun arvostaminen  ja arvottaminen on oma osaamisen alueensa. Visuaalisesti orientoutuneet ammattilaiset eivät usein kykene lausemaan julki osaamisestaan kumpuavaa kriittistä näkemystä. Toisaalta laatukiriteerit eivät edes ole kovinkaan helposti eksplisiittisesti formuloitavissa.

Korostettakoon, että olipa kyse mistä ammattialasta tahansa, hyvän työn arviointiin tarvitaan näkemystä ja monipuolista kokemusta. Jos tarkastelee osaamisen evoluutiota kriittisesti, huomaa että laatu ei ole koskaan mielipideasia. Arviointikriteeristö on osin vaikeasti artikuloitavissa olevaa tietoa, joka vaati pitkää kylpemistä ammattialan hiljaisen tiedon meressä.

Toisaalta designin piirissä ollaan edelleen liiaksi kiinni taiteilijanäkökulmassa. Designin opetuksessakin on (hiukan ammattialan mukaan vaihdellen) perinteisesti pyritty “taiteilijaidentiteetin” rakentamiseen sekä erottuvan tyylin kehittämiseen ja toistoon. Voidaan hyvin kysyä, miten tällainen pyrkimys tukee aloittelevaa suunnittelijaa markkinoilla, jossa tulisi luoda toistuvasti erilaisia ja eri näköisiä ratkaisuja tilaajan vaihtuviin tarpeisiin soveltuvasti? Eikö pikemminkin tulisi panostaa monipuolisuuteen ja monitaitoisuuteen?

Designin kulttuureja pitäisi meillä Suomessakin edelleen rikastaa niin, että kaikki erilaiset kukat voisivat loistaa samassa puutarhassa. Samalla tarvittaisiin koulutusta ja haarjaantumista designin kritiikkiin. Pitäisi aktiivisesti pyrkiä kritiikin kehittämiseen designjulkaisuissa ja muillakin ammattifoorumeilla, sekä tietysti valtamedioissa. Rakentavilla analyyseillä voisi olla tärkeä rooli ammattitaidon kehittämisessä ja keskustelukulttuurin synnyttämisessä alalle, joka hengittää ilmaisumuotojensa kautta.

Yllä oleva kuva on kirjastani Kuvien takana (2005). Teos kostuu kuvista ja niiden takana olevien ilmiöiden analyyseistä. Art Goes kapakka-julisteesta tulee mieleen se, kuinka vähän meillä loppujen lopuksi käytetään tasokasta kuvituskuvaa julkaisuissa. Usein valitettavasti pitäydytään alkeellisemmalla tasolla laatuun pyrkimisessä: lisätään kiiltävää, lakattua paperia ja kolmiulotteisia muotoja varjojen kanssa.

Paperilehden kuolema

“Yhdysvaltain lehdistö on joutunut talouskriisin ja mainostulojen romahtamisen myötä vakaviin vaikeuksiin suurimpia laatulehtiä myöten”. Näin lukee aamun Helsingin Sanomien pienessä uutisessa. Perinteikäs Seattle-Intteligencer siirtyi juuri pelkästään verkkolehdeksi ja Denverissä imestyvä Rocky Mountain News lopetettiin kokonaan. Vuodesta 1872 ilmestynyttä Boston Globea uhkaa lakkauttaminen. Vaikeuksissa on ollut myös vuonna 1865 perustettu San Francisco Chronicle, joka on tänä vuonna investoinut erityisesti lehden ulkoasuun, samoin kuin Chigaco Tribune ja Orlando Sentinel viime vuonna.  Designiin on panostettu, koska jotain on tehtävä paperilehden lukijoiden ja mainostulojen vähenemisen vuoksi.

Kirjoitin aikaisemmin tässä blogissa uusista sähköisistä lukijoista ja erityisesti Amazon Kindle 2:en saamasta huomiosta. Onko taistelu paperisten sanomalehtien puolesta taistelua tuulimyllyjä vastaan?  Monen lehden toimijoiden julkilausuttu (toive/)skenaario on sellainen, jossa paperilehdellä tulee säilymään oma roolinsa internetin  merkityksen kasvaessa ja sähköisten lukijoiden lisääntyessä.

Minulle itselleni sanomalehtien lukeminen aamukahvin kanssa on tärkeä tapa, josta en edes haluasi päästää irti. Muistettakoon kuitenkin, että nyt on kasvamassa internetsukupolvi, joka on tottunut hakemaan uutisensa netistä ja vieläpä valtamedioiden kanssa kilpailevista lähteistä. Heille paperilehti saattaa olla reliikki, jolla on merkitystä lähinnä historian näkökulmasta.

Sanoisin, että tässä tilanteessa systemaatisella ennakointityöllä (tulevaisuuden tutkimus) tulisi olla merkittävä rooli, samoin aktiivisella kehitystyöllä.

Mitä on palvelumuotoilu?

Palvelumuotoilu on suhteellisen uusi osaamisen alue. Viime marraskuussa järjestyssä palvelumuotoilukonferenssissa Amsterdamissa mukana oli alan keskeisiä toimijoita pohtimassa käsitteitä, esittelemässä projekteja ja verkostoitumassa. Näyttää siltä, että monille alan ihmisillekään ei ole vielä kirkastunut, mitä palvelumuotoilu oikeastaan tarkoittaa. Palvelumuotoilun on esimerkiksi väitetty olevan palveluelämysten suunnittelua. Yksilökohtaisia elämyksiä ei kuitenkaan voi suunnitella; vain elämyksiin vaikuttaviin kohtaamisiin ja palveluympäristöihin voi vaikuttaa hyvällä suunnittelulla. Palvelukonseptien- ja  prosessien muotoilu on luonteeltaan immateriaalista ja käsitteellistä. Siksi palvelumuotoilua on ollut vaikea ymmärtää esimerkiksi perinteisen teollisen muotoilun näkökulmasta, jossa tuloksena on konkreettisia fyysisiä objekteja.

Mitä palvelumuotoilu siis tarkoittaa? Karkeasti ottaen kysymyksessä on:

1.    Palveluiden kehittämiseen liittyvä strategiatyö
2.    Palveluiden konseptointi
3.    Palveluprosessien suunnittelu
4.    Palveluympäristöjen suunnittelu

Palveluiden kehittäminen liittyy läheisesti organisaation muihin kehittämishaasteisiin, kuten osaamisten kehittämiseen ja brändin rakentamiseen. Konferenssin jälkeen jäin miettimään, ollaanko tässä taas synnyttämässä uutta osaamisen ammattialasiiloa, jota edistetään tiukasti omana juttunaan ymmärtämättä, mihin kaikkeen organisaatiossa tapahtuvaan kehittämiseen palvelumuotoilu linkittyy. Strategisella tasolla palvelumuotoilunäkökulman tulisi ainakin olla osa liiketoimintastrategiaa ja brändistrategiaa (design, arkkitehtuuri, viestintä, markkinointiviestintä, verkkoviestintä ja myynti). Vieläkin holistisemmassa katsannossa palvelumuotoilunäkökulma lävistää organisaation kaikki toiminnot ja osaamiset.

Palvelumuotoilun piirissä puhutaan paljon kontaktipisteistä (touchpoints), palvelupoluista ja palvelutuokioista. Nyt näyttää siltä, että palvelumuotoilun osaaminen on rikastumassa entistäkin monialaisemmaksi, kun mukaan suunnittelutiimeihin ollaan ottamassa psykologeja, sosiologeja ja kulttuuriantropologeja.

Suomenkielisen wikipedian artikkelissa palvelumuotoilusta lukee päällimmäisenä: “Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia”.  Perinteisesti designaloilla (sama koskee myös markkinointiviestinnän piirissä toimivia) on väheksytty käsitteellistä pohdintaa. Tosiasiassa ymmärrys palvelumuotoilun käsitteestä johtaa ymmärrykseen siitä, mitä palvelumuotoilu on.

Kuvassa Newman Popiashvili Gallery New Yorkissa. Palveluympäristössä on hienosti yhdistetty vanhoja pintoja niukkaan ja moderniin muotokieleen.

Sumea Logiikka

Sumean logiikan perusti professori Lotfi A. Zadeh, joka jo kuusikymmentäluvulla pohti kielen moniarvoisuutta. Kyse on moniarvologiikasta vastapainona kaksiarvologiikan mustavalkoiselle joko/tai -maailmalle. Sumean logiikan mukaan asiat eivät ole välttämättä täysin tosia tai täysin epätosia; vastaus ei siis ole välttämättä kyllä tai ei, vaan asia ja sen vastakohta voivat olla jossain määrin voimassa saman aikaisesti.

Otetaan esimerkki. Ystäväni Tuomo on 180 senttiä pitkä. Kuluuko hän pitkien vai ei-pitkien ihmisten joukkoon? Lappeenrannan Teknisen korkeakoulun professori Jorma K. Mattila sanoo, että “Ero todennäköisyyden ja sumeuden välillä ilmenee myös matemaattisesti siten, että todennäköisyys on additiivinen mitta, mutta sumeus on subjektiivinen mielipide”. Näin ollen Tuomo on samaan aikaan jossain määrin sekä pitkä, että ei-pitkä (asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta).

Sumean logiikan parissa työskennellyt (paljon parjattu) Bart Kosko kertoo kirjassaan Sumea Logiikka esimerkin antiikin Kreikasta: “Zenon otti hiekkakasasta  hiukanjyvän ja kysyi, onko kasa enää kasa. Zenon ei koskaan löytänyt hiekanjyvää, joka muutti kasan ei-kasaksi”.

Kun sumeutta tarkasti pohtii, kielemme ja näin ollen todellisuutemme, pitää sisällään paljon ristiriitoja, jossa jopa vastakohdat (esimerkiksi kaunis ja ei-kaunis) ovat jossain määrin totta samaan aikaan. Mitä kompleksisempi on se ilmiö, jota arvioidaan, sitä vaikeampi siitä on antaa yksiselitteisiä lausuntoja. Alan pikkuhiljaa ymmärtää poliitikkoja, joilta tivataan kyllä tai ei-vastauksia silloinkin, kun sellaista vastausta ei edes ole olemassa. Ainakin minulle kompleksinen ja jatkuvasti muuttuva todellisuus näyttäytyy vallitsevasti subjektiivisena, ja siis sumeana.

Sumeaa logiikkaa voidaan menestyksellisesti käyttää myös laitteissa ja tietotekniikassa. Yleisesti tietotekniikkaan sovellettu sumea logiikka antaa mahdollisuuden jäljitellä ihmisen päättelyprosessia, kvantifioida epätarkkaa informaatioita ja tehdä päätöksiä epätäsmällisen tiedon perusteella.  Nykyään sumea logiikka luetaan osaksi pehmeää laskentaa (soft computing).

Tätä kirjoittaessa huomasin, että kotipesukoneessanikin on käytetty sumeaa logiikkaa (sumea säätö).

Vesa A. Niskanen (2003) Sumea Logiikka. Kirkasta älyä ja mallinnusta. WSOY.

Bart Kosko (2001). Sumea logiikka (Fuzzy Thinking, The New Science of Fuzzy Logic, 1993) Suom. Kimmo Pietiläinen. Art House.

http://oppiminen.yle.fi/artikkeli?id=2349
http://www.uta.fi/jarjestot/aatos/paatos/arkisto/208/paatos20806.html