If I’d asked my customers what they wanted, they’d have said a faster
horse.
– Henry Ford (1863–1947)
Oheinen lainaus on teollisen autonvalmistuksen alkuajoilta, mutta kertoo edelleen olennaisen: asiakkailta kysyminen ei johda edelläkävijyyteen. Pitää olla näkemystä ja rohkeutta tehdä asiat uudella tavalla. Tällä en suinkaan tarkoita sitä, etteikö tutkimustietoa tulisi hyödyntää. Historiallinen perspektiivi ja nykyhetken painostava projektiarki kannattaa kuitenkin vaihtaa tulevaisuushenkiseen ajatteluun, olipa sitten kysymys millaisesta kehitystyöstä tahansa. Muotoilukin on parhaimmillaan silloin, kun sen kautta kyetään tuomaan esille jotain kokonaan uutta.
Hyvälle muotoilulle on erilaisia, osin yhteismitattomia arviointikriteereitä. Kaiken lisäksi hyvän designin arviointikriteeristö muuttuu koko ajan. Eilisen päivän tunnustettu mestari on jo voinut tipahtaa kärryiltä siitä, millaista on ajankohtainen visuaalinen kulttuuri ja tämän päivän visuaalinen kielioppi. Arvioinnin kompleksisuutta lisää se, että eri tyyppissä genreissa sekä ala- ja vastakulttuureissa erinomaista visuaalisuutta arvotetaan usein keskenään erilaista näkökulmista. Toisaalta omaperäisyys on ja pysyy tärkeänä arviointoperusteena, samoin kun kliseisyys helposti tunnistettavana heikkoutena.
Perinteisesti designin tasoa on arvioitu lähinnä esteettisin perustein. Haastavammaksi arvioinnin tekee se, ettei esteettinen näkökulma ja puhdas taiteellinen työ enää riitä muotoilun alueilla. Lähitulevaisuudessa hyvää suunnittelua arvioidaan edelleen monipuolisemmista ja monialaisemmista perspektiiveistä. Käytettävyyssuunnittelukin laajenee uusiin ulottuvuuksiin. Nykyään esimerkiksi tilasuunnittelun onnistumista voidaan arvottaa sen mukaan, miten tila vaikuttaa ihmiseen psykofyysisesti (ks. ambience design). Tällöin esteettinen näkökulma on alisteinen tilan vaihtuville käyttötarkoituksille.
Pääosaan on nousemassa tilojen muunneltavuus. Rakennetusta ympäristöstä tulee käyttäjien kanssa vuorovaikutteisempia, “älykkäitä” ja medioituneita. Näyttää selvältä, että designin osaamisen evoluutiossa eri designin ammattialat fuusioituvat, tilalle syntyy kokonaan uusia suunnittelun alueita ja muotoilijat seikkailevat alalta toiselle entistäkin vilkkaammin. Miten arvioida entistäkin monialaisemmaksi ja kompleksisemmaksi muuttuvien ammattilaojen tekemisen laatua? Tämä on hankalaa, sillä nykyäänkin todellinen hyvän suunnittelun arvostaminen ja arvottaminen on oma osaamisen alueensa. Visuaalisesti orientoutuneet ammattilaiset eivät usein kykene lausemaan julki osaamisestaan kumpuavaa kriittistä näkemystä. Toisaalta laatukiriteerit eivät edes ole kovinkaan helposti eksplisiittisesti formuloitavissa.
Korostettakoon, että olipa kyse mistä ammattialasta tahansa, hyvän työn arviointiin tarvitaan näkemystä ja monipuolista kokemusta. Jos tarkastelee osaamisen evoluutiota kriittisesti, huomaa että laatu ei ole koskaan mielipideasia. Arviointikriteeristö on osin vaikeasti artikuloitavissa olevaa tietoa, joka vaati pitkää kylpemistä ammattialan hiljaisen tiedon meressä.
Toisaalta designin piirissä ollaan edelleen liiaksi kiinni taiteilijanäkökulmassa. Designin opetuksessakin on (hiukan ammattialan mukaan vaihdellen) perinteisesti pyritty “taiteilijaidentiteetin” rakentamiseen sekä erottuvan tyylin kehittämiseen ja toistoon. Voidaan hyvin kysyä, miten tällainen pyrkimys tukee aloittelevaa suunnittelijaa markkinoilla, jossa tulisi luoda toistuvasti erilaisia ja eri näköisiä ratkaisuja tilaajan vaihtuviin tarpeisiin soveltuvasti? Eikö pikemminkin tulisi panostaa monipuolisuuteen ja monitaitoisuuteen?
Designin kulttuureja pitäisi meillä Suomessakin edelleen rikastaa niin, että kaikki erilaiset kukat voisivat loistaa samassa puutarhassa. Samalla tarvittaisiin koulutusta ja haarjaantumista designin kritiikkiin. Pitäisi aktiivisesti pyrkiä kritiikin kehittämiseen designjulkaisuissa ja muillakin ammattifoorumeilla, sekä tietysti valtamedioissa. Rakentavilla analyyseillä voisi olla tärkeä rooli ammattitaidon kehittämisessä ja keskustelukulttuurin synnyttämisessä alalle, joka hengittää ilmaisumuotojensa kautta.
Yllä oleva kuva on kirjastani Kuvien takana (2005). Teos kostuu kuvista ja niiden takana olevien ilmiöiden analyyseistä. Art Goes kapakka-julisteesta tulee mieleen se, kuinka vähän meillä loppujen lopuksi käytetään tasokasta kuvituskuvaa julkaisuissa. Usein valitettavasti pitäydytään alkeellisemmalla tasolla laatuun pyrkimisessä: lisätään kiiltävää, lakattua paperia ja kolmiulotteisia muotoja varjojen kanssa.
Avainsanat: designin kritiikki, designin laatu
7.4.2009 kello 9:51 |
itse näen suurena haasteena sen, että designia pidetään vieläkin hieman elitistisenä, jos varsinkin mietitään muotoilua tuotekehityslähtökohdista. Itse designereiden ja insinöörien rajapinnassa toimineena muistan elävästi erään vanhemman insinöörin kommentin nähtyään nuoren designerin suunnitelman jostain niinkin tylsästä asiasta kuin puhelinkaapelikaapista. “minä kun luulin, että designeri vain piirtelee kauniita ympyröitä, mutta että ne osaavat pohtia käytettävyyttä ja valmistuskustannuksia- se oli minulle ihan uutta”
7.4.2009 kello 11:43 |
Hyvä huomio Elina. Insinöörien ja designereiden välinen kommunikaatio on ollut vaikeaa, koska osaamiseen liittyvä kulttuuri ja kielipeli on ollut kotoisin niin eri maailmoista. Sama koskee designereiden ja bisnesväen suhdetta. Uskoisin kuitenkin, että viimeisen viidentoista vuoden aikana on saavutettu isoja edistysaskelia yhteistyön kehittämisessä. Nykyään monet designerit ovat huomattavan monialaisia. Varsinkin nuoret suunnittelijat loikkivat designin kentältä toiselle ja suhtautuvat ennakkoluulottomasti myös insinööriosaamiseen.
8.4.2009 kello 15:21 |
Designereiden osaaminen on laajaa jo ihan koulutuksesta johtuen. Ongelma onkin tosiaan siinä, että kuva siitä, mitä designerit osaavat, on vääristynyt. Silloin kun designerit mielletään ennemminkin taiteilijoiksi ollaan pahasti hakoteillä. Onneksi asenteet kuitenkin muuttuvat pikku hiljaa.
14.4.2009 kello 18:38 |
Pitkään vallinneiden mielikuvien muuttaminen on vaikeaa. Designereista muodostunut taiteilijamielikuva on ollut omiaan vaikeuttamaan designereiden ja insinöörien yhteistyötä; yhtä hankala on ollut designereiden ja bisnesväen suhde. Näissä asioissa on kuitenkin tapahtunut paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nykyään osaamiset ovat sekoittunet hämmästyttävällä tavalla. Kuulen jatkuvasti uusista osaamiskombinaatioista ja kokonaan uusista ammattinimikkeistä.