Kirjoitin aikaisemmin tässä blogissa nöyryydestä, aitoudesta ja rehellisyydestä suomalaisten sokeina pisteina. Sama teema on herännyt mielessäni eloon, kun olen seurannut keskustelua kirjallisuuspalkinnoista. Tieto-Finlandian ehdolle asetetuista valinnut Veikko Soininen on osoittanut harvinaista kansalaisrohkeutta ottaessaan esille aran asian. Soininen arvostelee raatia Panu Rajalan Waltari-elämänkerran Unio Mystican sivuuttamisesta ehdokasasettelussa. “Veikko Soinisen mielestä Tieto-Finlandian ehdokaskirjat nimenneen valintaraadin kyseenalaisen ratkaisin perustana voi nähdä Axel Sandemosen romaanissa Pakolainen ylittää jälkensä esittämän Janten lain, jonka ensimmäinen pykälä kuuluu: “Älä luule, että sinä olet jotakin.” Samaan teemaan liittyy keskustelu Finlandia-palkinnosta, jota ei päässyt tavoittelemaan Jari Tervon etukäteen korkealle noteerattu teos Troikka. Vähättelyn ja kateuden piirteet näyttävät liittyvän yleisemminkin kulttuuriimme. Erityistä ärsyyntymistä aiheuttaa, jos joku on esillä julkisuudessa kuten Rajala ja Tervo ovat olleet. Julkisuudessa olo näyttää vähentävän substanssin arvoa, mikä tuntuu todella kummalliselta.
Tervon ja Rajalan olisi siis kannattanut olla nöyrempiä? Tai tosiasiallisesti näytellä nöyrempää, kuten useimmat tekevät.
Lähde: Petäjä, Jukka (2008). Kaatoiko kateus kirjasyksyn suosikit. HS.23.11.
