Designin kritiikki

Designin alueelta puuttuu melkein kokonaan analyyttisyys ja kritiikki. Jos olet tutustunut designjulkaisuihin, olet varmaakin huomannut, että pääosaa näyttelevät erilaiset designtuotteiden, arkkitehtuurin ja sisustusten esittelyt. Designosaamisen rikastamisen näkökulmasta ongelmana on se, että esittelyt toistuvat samanlaisina tapahtumasta ja julkaisusta toiseen. Mukana olevat yrityksetkään eivät saa toimintaansa uusia ideoita lähes samanlaisina toistuvista messuista.

Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen CID-tiimimme on ollut mukana kehittämässä seuraavaa OLO.MUOTO- tapahtumaa, joka järjestetään Lahdessa toista kertaa, nyt 21.-24.10. Lahden Messut Oy:n  pääyhteistyökumppanina on lisäksemme Lahden ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskus.  Tapahtuma koostuu messuista, kansainvälisestä konferenssista sekä laajasta englanninkielisestä julkaisusta.

Ajatuksena on ollut kehittää kansainvälistyvästä tapahtumasta innovatiivinen designereiden kohtaamispaikka. Samalla ideana on törmäyttää eri alojen osaamisia keskenään tuoreilla tavoilla. Mukana on myös nuorien lahjakkuuksien töitä, vaihtoehtoisia näkökulmia designiin, muotoiltujen tuotteiden ja palveluiden kritiikkiä sekä paljon designiin liittyviä keskusteluja.

Tapahtuman teemana on Designing Slow Life. Hitaan design liittyy tapahtumassa palvelumuotoilun, sisustussuunnittelun ja teollisen muotoilun lisäksi moneen muuhunkin designin alueeseen. Tapahtuman ensimmäinen tiedotustilaisuus on toukokuussa, joten ei vielä paljasteta herkkupaloja. Kärsivällisyyttä siis.

Kuvassa yllä on tulevaisuuteen suuntautunut Lahden Messujen toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Otos on kotoisin Jussin arkistoista.

Slow Design

Pääsiäisen alla Pasi Lankinen muistutti minua Milan Kunderan teoksesta Kiireettömyys. Olin aiemmin lainannut tuon kirjan Pasille luettavaksi ja unohtanut sen sitten slow-teemaa pohtiessani. Moniulotteisessa teoksessaan Kundera haikailee kiireettömien entisaikojen perään. Tulin pohtineeksi miksi on niin, että joutilaisuus ja kiireettömyys yhdistetään lähinnä menneisyyteen? Ikäänkuin menneisyydessä sijaitsisi tuo lintukoto, johon mielessämme haluaisimme pyrkiä. Kuvitelmasta on riisuttu menneisyydessä vallinneiden todellisuuksien kaikki ongelmat: taudeista, ravinnosta ja työstä aiheutunut lyhyt elinikä ja muut arkea hankaloittaneet ongelmat. Toisaalta on niinkin, että menneisyydestä tulisi voida noutaa nykyisyyteen historiallisten aikakausien parhaita piirteitä.

Aikaisemmin kirjoitin slow-ajattelun kytköksistä laatuun. Yleisesti ottaen on varmaankin niin, että käytetty aika lisää laatua – ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Omassa työssäni tämä on käynyt ilmiselväksi. Otetaan esimerkiksi kirjan kirjoittaminen. Opuksen kypsyttely pidemmällä ajalla johtaa siihen, että teksti rikastuu ajan kanssa. Toisaalta on niinkin, että jossain vaiheessa jo kirjoitettu teoksen alkupää alkaa sisällöltään vanhentua tuoreempien oivallusten syrjäyttäessä vanhat. Olisi hyvä osata nauttia joutilaisuuden luovuutta ruokkivasta voimasta, mutta samalla tulisi osata lopettaa ajoissa. Uudet ajatukset ansaitsevat uuden kirjan. Tässä onkin hitaan dilemma. Miten kauan hidastaminen saa kestää, jos pyritään parempaan laatuun?

Vuoden 2003 paikkeilla kirjoitin artikkelin hitaasta visuaalisesta viestinnästä Julkaisija-lehteen. Nyt olen kaivanut silloiset ajatukseni uudestaan esille Slow-teeman innoittamana. Kuvassa, tilassa tai muotoillussa tuotteessa rytmi vaikuttaa hiljaisuuden kokemiseen, samoin värit. Pääsääntöisesti on niin, että kuvan väriharmonia tai pelkistetty väri-ilmaisu johtaa ajatukset hiljaisuuteen. Sama logiikka koskee sommittelua. Yleisesti voidaan todeta, että kun kuvassa (tai missä tahansa muotoilun kohteena olevassa) tapahtuu vähän, voidaan puhua hiljaisesta visuaalisesta viestinnästä.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Yllä olevassa kuvassa vallitsee rauhoittava hiljaisuus, vaikka kuva itsessään ei ole väreiltään tai sommittelultaan jännitteetön. Venetsialainen tekstiilitaiteilija, kirjailija ja valokuvaaja Fiora Herrera on kääntynyt meditatiivisessa olotilassaan dialogiin itsensä kanssa. Syvä punainen ja kirpeä keltainen viestivät taiteilijan ominaislaatua.  Ulkona ripottelee vettä. Tunnelma on odottava.

Hiljaisuus liittyy myös tyhjyyden tai avaruuden kokemiseen. Hitaassa onkin jotain henkisesti syvää; usein hidas tuntuu terapeuttiselta tai jopa hengelliseltä. Toisaalta sanana hidas ei ole ongelmaton. Käsite tuo mieleen yhtäältä hidasälyisen, toisaalta huonon palvelun tai sen, ettei “täällä” tapahdu mitään. Pitäisi keksiä hitaalle uusia olomuotoja tai välitiloja.

Ymmärrän arkkitehtuurin viestinnän näkökulmasta: tällöin keskiöön nousee ihminen rakennetussa ympäristössä. Jos tähän yhtälöön vielä liitetään tilojen uudenlainen yksilö- tai ryhmäkohtainen muunneltavuus sekä tilojen “älykkyys” ja medioituminen; personoidun hitaan terapiaulottuvuudet pääsevät oikeuksiinsa. Omien tarpeiden mukaan tuunattu hidastaminen sosiaalisissa, medioituneissa ja moniastisissa ympäristöissä avaa mahdollisuuksia vaihtoehtoisille ajattelupoluille. Uskon, että hidastamisen hyvinvointivaikutukset ovat kiinnostava tutkimus- ja kehitysteema sekä kansanterveydellisestä- että businessnäkökulmasta.  Hitaan design liittyy tietysti myös palvelumuotoiluun (ks. aikaisempi blogikirjoitukseni). Miten palveluprosesseja ja palveluympäristöjä voisi kehittää rentouttavan joutilaisuuden näkökulmasta? Entä miten palvelukonsepteja rakennetaan Slow-teeman ympärille? Voidaan myös kysyä, millaista on hidastamisen logiikkaa noudattava pukeutuminen tai millainen on slow-filosofiaan linkittyvä tarjoiluastia?

Retrotunnelmointi on itsessään jollain tavalla hidastavaa. Kysynkin, miten tarinankerrontaa, vuorovaikutteisten tilojen dramaturgiaa ja retro-tunnelmaa voidaan hyödyntää palvelukonseptien kehittelyssä? Ei ole todellakaan vaikeaa löytää kehityskohteita hitaan muotoilulle.

Otin kuvan Fiora Herrerasta toisessa kotikaupungissani Venetsiassa, kesällä 2008.

Slow Life 2.0.

Suomessa on alettu käyttää kotoperäistä termiä leppoistaminen. Uudis-sanassa on hyvä klangi. Mutta, mistä tämä kaikki hössytys hitaasta elämästä on kotoisin? Elämän hidastamiseen tähtäävä  joukkoliike (slow movement) syntyi Roomassa järjestetystä protestista McDonaldsin ravintolaa vastaan. Protestin jälkimainingeissa syntyi Slow Food –yhdistys. Nykyään Slow -etuliite näkyy vähän joka paikassa: Slow Travel, Slow Shopping ja Slow Design.

Italialaisen Carlo Petrinin vuonna 1986 perustamaan Slow Food –yhdistykseen kuuluu nykyään yli 83.000 jäsentä 122 maassa. Järjestön pääpaikkana toimii lähellä Torinon kaupunkia sijaitseva Bra. Kansanliikkeen yksi keskeisistä päätavoitteista on paikallisten kulttuuriperinteiden säilyttäminen ja elävöittäminen. Petriniltä on ilmestynyt aihetta käsittelevä kirjakin Slow Food: The Case for Taste (2003). Tunnetuin slow-kirjoista lienee kuitenkin Carl Honorén kansainvälinen bestseller In Praise of Slow – How a Worldwide Movement Is Challenging the Cult of Speed (lisää tietoa www.carlhonore.com). Slow-filosofiaan liittyy keskeisesti ajan arvostaminen, ei ajan laskeminen. Yhtä kiinnostavaa on laadun vaaliminen, nopeuden asemesta.

Vuonna 1993 Tom Hodgkinson ja hänen ystävänsä Gavin Pretor-Pinney perustivat protestanttista työetiikkaa vastustavan kirjamuotoisena ilmestyvän The Idler-lehden (http://idler.co.uk). Tom Hodgkinson on myös julkaissut suosittuja kirjoja aiheesta (How To Be Idle ja How To Be Free). Tavoitteena on laiskottelun saattaminen kunniaan ja raatamiseen kannustavan kulttuurin vastustaminen. Erityisesti Hodgkinsonin How To Be Free on hauska kuvaus pienestä ihmisestä byrokratian rattaissa ja taloudellisten paineiden stressaamana.

Parhaimmillaan ajatus elämän hidastamisesta liittyy hyvinvoinnin parantamiseen ja oman itsensä löytämiseen. Yhtä usein vaikuttaa siltä, että
elämän hidastamiseen liittyy kaiken uuden vastustus ja entisen kaipuu; kuvitelma siitä, että ennen oli kaikki paremmin.

Busineksen parissa toimivat taas saattavat vierastaa hidastamiseen liittyvää käsitteistöä. Monelle tulee ensimmäisenä mieleen palvelun hitaus tai se ettei paikkakunnan elinkeinoympäristössä tapahdu mitään.

Olen ollut CID-tiimin  kanssa (yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun innovaatiokeskuksen ja Lahden Messujen) mukana ideoimassa seuraavaa OLO.MUOTO-09 tapahtumaa, jonka teemana on Designing Slow Life.  Tapahtumasta voi kehkeytyä hitti, sillä nykyään elämän hidastaminen on megatrendi, joka herättää kiinnostusta kaikkialla. Suomessa elämän hidastamisen kaupallistamiseen olisi upean luonnon näkökulmasta loistavat mahdollisuudet. Siksi hidastamisen filosofiaan pitäisi nyt tarttua laajalla rintamalla.

Slow Life 2.0. voisi olla seikkailu hitaan rajapinnoille; sen tulkitsemiseen mitä hidastaminen eri konteksteissa oikein tarkottaisi. Designing slow life tarkoittaa nimenomaan sitä, että etsitään hitaalle toteutumismahdollisuuksia designin keinoin.

PS. Tulipa mieleeni eräs henkilökohtainen juttu. Voisiko esimerkiksi sikarin tupruttelu laadukkaan viskin kera ja viisaassa seurassa, olla tavoiteltavaa hidasta elämää? Nythän on käynyt niin, ettei sikarin nautiskelijoille oikein löydy kunnon paikkoja. Pakkasessa on ikävä poltella.

Jääsaunalle käyttöä

Jääsauna on erittäin kiinnostava innovaatio ja selvästi tarpeellista elämystoimintaa suomalaisille matkailukohteille. Erityisesti kunnollisella, ammattilaisten suunnittelemalla LED-valaistuksella varustettu jääsauna on hiljentymistä ruokkiva, puhdistava kokemus. Väriä vaihtava jääsauna kuullostaa kiinnostavalta tämän blogin teeman, muuntuvuuden, näkökulmasta.  Jäätä voisi muutenkin käyttää elämyskohteiden ja tapahtumien rakennusmateriaalina, yhdistämällä jään läpinäkyvyys LED-valaistukseen.

Samaan sarjaan elämyksiä kuuluu juuri päättyneellä Lapin reissullani, Pyhällä,  kokema ajelu Husky-koiravaljakolla. Sain itse ohjata valjakkoa perheen ollessa kyydissä. Ranskalaisiin ja venäläisiin turisteihin vastaava ajelu näytti tehneen lähtemättömän vaikutuksen.

Lähteitä:

http://www.erapalvelut.com/gallery/displayimage.php?album=3&pos=0
http://www.savonsanomat.fi/video-kuva/kuvasarjat/soinilansalmen-jääsauna/59498
http://www.silentia.net/dw/fi/kaavinkoski/kylaelama/jaasauna/jaasauna.htm
http://www.silentia.net/

www.frostiart.fi

Hiljaista visuaalista viestintää

Slow Life -teemaan liittyy tunnelmadesign (ks. ambience design), jossa hyödynnetään hiljaista visuaalista viestintää. Parhaimmillaan kokonaisuuteen kuuluu myös viestintää muille aisteille (tuoksut, kosketuspinnat, väri-ja valomaailmat sekä äänimaisemat). Metso Oy:n ravintola Järvenpäässä edustaa hyvin suomalaiskansallista eetosta, sillä TUOHI-paneeleista välittyy luonnon rauha ja hiljaisuus. Tilassa suomalainen luonto on läsnä tavalla, jota soisi hyödynnettävän enemmänkin erityisesti matkailupalveluissa ja niihin liittyvien brändien rakentamisessa.

Metso Oy:n ravintola,  Värtsilänkatu 100, Järvenpää
-sisustussuunnittelu: Arkkit.tsto JKMM / Päivi Meuronen, sisustusarkkitehti SIO
-TUOHI-paneelien design: Tapio Anttila, sisustusarkkitehti SIO
-TUOHI-paneelien valmistus ja markkinointi: Showroom Finland
-valokuva: Päivi Meuronen (asennuskuva keskeneräiseltä työmaalta)

Slow Life

Slow Life, Slow Food ja Slow Travel ovat käsitteitä, joista on viime aikoina kuultu paljon. Jatkuvien muutosten ja erityisesti viestintävälineiden (internet, sähköposti, matkapuhelin) vaatiman huomion takia elämän, yhteiskunnan ja talouden rytmi tuntuu jatkuvasti kiihtyvän. Vastapainoksi tarvitaan aikaa, tilaa ja elämän hidastamista. Siihen Suomen luonto tarjoaa hyviä mahdollisuuksia. Trendi kannataisi hyödyntää matkailun kehittämisessä.

Tutustu Slow Food -liikeeseen (http://www.slowfood.com) ja elämän hidastamiseen tähtäävään järjestäytyneeseen toimintaan (http://www.slowmovement.com).

PS. Katso myös tuore blogikirjoitus: Slow Life 2.0.