Lifeloggingissa on tosiaan paljon mielenkiintoisia puolia. Vaikutukset yksityisyydelle olisivat tietysti valtavat, mutta myös yksityisyyden merkitykselle: jo nyt jotkut parit riitelevät avoimesti Facebookissa ja muutenkin itsestä laitetaan sosiaaliseen mediaan vaikka mitä. Varmaan tuohon mainitsemaasi kameraankin tulee jossain vaiheessa langaton yhteys, ja jotkut antavat sitten kaikkien nähdä kaiken koko ajan. Yksityisyys katoaa nollaan: seksijutut ovat jo nyt joillekin yleistä työpaikkalounaskeskutelumateriaalia. Mikä on kohta enää sellaista, mikä pidetään omana tietona?

“Suomalaiset ovat mitä ovat eivätkä teeskentele” on minusta täysin naivi asenne nykymaailmassa ja varsinkin sinä aikana kun meiltä on lähdössä/lähtenyt kaikki perustuotanto mm. Kiinaan ja Intiaan. Mitä tällöin jää voimavaraksi? Innovatiivisuus ja sosiaalinen älykkyys ja siitä ammentavat johdannaiset.

Olen lukenut muutamankin omaa käyttäytymistä koskevan kirjan ja niissä lähes kaikissa on usein esitetty seuraava mielenkiintoinen näkökulma: Jos alat näytellä sellaista ihmistä kuin haluaisit olla, niin ihmismieli on niin hölmö, että se alkaa oikeasti kokea olevansa sellainen ja tällöin sinusta tulee sellainen ihminen.

Kaikki jotka sanovat, että tällainen on huijausta voivat mielestäni ajatella sitä minkälaisessa yhteiskunnassa he haluaisivat oikeasti elää:

1.) Sellaisessa jossa ihmiset ovat enemmän tai vähemmän iloisia ja positiivisia, olkoonkin sitten että osa henkilöistä on edelleen ‘teeskentelyvaiheessa’, vai

2.) Yhteiskunnassa jossa hapannaamaisuus on halpa valttikortti heikon sosiaalisen itsetunnon omaaville ihmisille piiloutua tämän rehellisen happamuutensa taakse?

Itse tiedän millaisessa yhteiskunnassa tällä hetkellä elän, ja tiedän myös millaisessa haluaisin elää, ja vielä paremmin ymmärrän vastuuni tämän kaiken ymmärtämisen jälkeen, että yritän aina olla mieluummin positiivinen kuin negatiivinen, vaikka se onkin joskus hyvin vaikeaa.

Apatia on helppoa, mutta apatian keskellä hymyily on vaikeaa, mutta tehokasta. Joten ottakaa vastuu ihmiset ja hymyilkää! Ja jos tämä on jonkun mielestä naivia, niin tietäkäähän se, että naivius on hyvästä.

(Sanoma)lehti tarjoaa jokamahdollisuuden lukea ja löytää asioita ja ilmiöitä, joita ei esimerkiksi nettiä pelkästään selaamalla tulisi löytäneeksi.

Mielenkiintoisen näkökulman, joka on varmasti usealle tuttu, tarjoaa Jacek Utko. Hän uskoo, että erinomainen graafinen suunnittelu voi pelastaa sanomalehdet.

http://bit.ly/2v9gqX

Palaan vielä menneisyyteen takertumiseen. Joillakin on halu elää menneessä maailmassa. He ovat kykenettömiä sen ymmärtämiseen, että tuo lintukoto on jo kauan aikaa sitten kadonnut. Lehtitalot ovat vähän samanlaisessa tilanteessa kuin vasemmisto suhteessa äänestäjiin. Mitä tarjottavaa vasemmistolla voisi olla esimerkiksi tietotyöläisille ja pienyrittäjille? Itse olen puolupoliittisesti sitoutumaton ja poliittinen kantani vaihtuu vastattavan kysymyksen mukaan (pyrin siis ajattelemaan itse). Voi olla, että sitoutumattomuus saa näkemään tavallistakin selkeämmin vasemmiston menneisyyteen takertuneen, tunkkaisen tilan.

Lehtitalojen osalta niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin kriisi koskee sekä paperista tiedon valittämisen olomuotoa, että toisaalta laatujournalismin perinteeseen liittyvää uudelleen pohdintaa. Yhä useammat lukevat ajantasaiset uutisensa netistä lyhyinä annoksina. Hämmästyttävintä sanomalehtien toiminnassa on ollut peesaaminen ja matkiminen. Olisi todella ilahduttavaa, jos useammat uskaltaisivat erottua joukosta. Esimerkiksi laajoilla ja syvällisillä juttusarjoilla uskoisi olevan kysyntää erityisesti korkeasti koulutetun väestön piirissä.

Haluan peräänkuuluttaa myös rohkeaa etunojaa ja analyyttistä tulevaisuuskatsetta. Nimenomaan rohkeutta päätöksentekoon tässä tilanteessa tarvitaan, eikä kyräilevää jähmettymistä paikalleen.

Tämä keskustelu sanomalehtien tulevaisuudesta on selkeästi käynnissä pitkin maailmaa, ja taistelu eloonjäämisestä ja itsestä kuuluttamisesta on saanut välillä jopa surkuteltavia piirteitä, muutama linkki seuraavassa:
http://twurl.nl/savypz
http://twurl.nl/yxjf31

Tässä on toki surullista se, että uudet mediat voivat vaikuttaa joidenkin ihmisten työpaikkoihin, mutta itse en koe empatiaa itse yrityksiä kohtaan: bisneksessä kun on aina ollut kyse evoluutiosta ja siitä, että yritykset kehittävät toimintamallejaan ja siten selviävät muuttuvassa maailmassa. Jos näin ei tapahdu, on yrityksen hävittävä kentältä. Piste.

Jääräpäinen yritys takertua vanhaan, vieläpä sellaisella mentaliteetillä joka kumpuaa oman vallan ja ansainnan menetyksen pelosta, ei ole kovinkaan bisneshenkistä toimintaa. Joissain on ollut havaittavissa jopa epätoivoista laspellisuutta: http://twurl.nl/e1uur2 [pahoittelut että viittaan jo toistamiseen omaan blogiini, mutta tästä aiheesta on löytynyt paljon 'iloa' viime aikoina].

PItäisiköhän sanomalehtien miettiä nettiin siirtämisen sijasta sitä, että mitä muuta he voisivat tehdä tai tarjota – ja unohtaa sana sanomalehti kokonaan?

Kuten mainitset tekstissäsi: nopeat ja parhaat selviävät tässäkin ja niin se evolutiivisestikin usein menee. Maailmanhistoriankirjan lehdet ovat täynnä muistoja rakenteista joista aika on vain ajanut ohi. Näin ne asiat vain kulkevat.

Tässä harhassa on varmaankin osittain kyse siitä, että ihminen usein voi haluta muutosta [vaikka samaan aikaan pelkäisikin sitä], mutta on tietyllä tapaa nostalginen kone, jonka muistot menneisyydestä ovat yhtä totuudenmukaisia kuin dokumenttielokuvien kuvaajien lopputulos kohteestaan; ne ovat subjektiivisia ja taipuvat tahtoomme, pintaan tulevat usein ne asiat jotka sieltä halutaankin löytyvän.

Olen syntynyt Tallinnassa aikakaudella jolloin poliisiautojen sijasta kadulla parveilivat edelleen miliisit ja kaupoista ei saanut juuri mitään ilman, että piti jonottaa joka paikkaan, jos silloinkaan. Silti tämä aikakausi usein muistuu mieleen tietyllä tapaa rauhallisena, jonkinlaisena venäläistyylisenä klassikkona, jossa oli henkisesti luovempi hengittää ja olla kiireetön ajattelija ja filosofoija. Isänikin sanoo, ettei halua enää edes käydä siellä, koska se ‘fiilis ei ole enää sama’.

Itse en tätä toki kovin vahvasti koe näin, koska olin niin nuori ja muutin Suomeen vallan pienenä, mutta silti tunnistan tämän ajankuvan itsessäni. Tosin olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että vastakohtana sille, että elää keskellä eri medioiden täyttämää kaikenlaista kulutusyhteiskuntaa, on toki helpompaa olla avoin ja luoda itse yhteiskunnassa jossa uloista inputtia ei ole liialti.

Ihminen on myös sellainen kone, että se ei pysty olemaan loputtomiin vain paikoillaan tekemättä mitään [miksi muuten meditoinnistakin tehtäisiin niin iso ja jotenkin 'hengellinen' asia], mutta paikassa jossa sinun itsesi pitäisi koko ajan kuluttaa ja jakaa asioita, vaaditaan oikeasti intohimoa ja tietynlaista mielenvahvuuttaa alkaa käyttäytyä itse juuri päinvastoin; tiputtaa pois ulkoisten tekijöiden aiheuttama paniikin- ja riittämättömyydentunne ja olla iloinen siitä tosiasiasta, ettei juuri millään niistä asioista joita en ehtinyt tänään tehdä olisi muutenkaan ollut juuri mitään merkitystä universumin mielestä.