Archive for maaliskuu 2009

Mitä on palvelumuotoilu?

30.3.2009

gallery_

Palvelumuotoilu on suhteellisen uusi osaamisen alue. Viime marraskuussa järjestyssä palvelumuotoilukonferenssissa Amsterdamissa mukana oli alan keskeisiä toimijoita pohtimassa käsitteitä, esittelemässä projekteja ja verkostoitumassa. Näyttää siltä, että monille alan ihmisillekään ei ole vielä kirkastunut, mitä palvelumuotoilu oikeastaan tarkoittaa. Palvelumuotoilun on esimerkiksi väitetty olevan palveluelämysten suunnittelua. Yksilökohtaisia elämyksiä ei kuitenkaan voi suunnitella; vain elämyksiin vaikuttaviin kohtaamisiin ja palveluympäristöihin voi vaikuttaa hyvällä suunnittelulla. Palvelukonseptien- ja  prosessien muotoilu on luonteeltaan immateriaalista ja käsitteellistä. Siksi palvelumuotoilua on ollut vaikea ymmärtää esimerkiksi perinteisen teollisen muotoilun näkökulmasta, jossa tuloksena on konkreettisia fyysisiä objekteja.

Mitä palvelumuotoilu siis tarkoittaa? Karkeasti ottaen kysymyksessä on:

1.    Palveluiden kehittämiseen liittyvä strategiatyö
2.    Palveluiden konseptointi
3.    Palveluprosessien suunnittelu
4.    Palveluympäristöjen suunnittelu

Palveluiden kehittäminen liittyy läheisesti organisaation muihin kehittämishaasteisiin, kuten osaamisten kehittämiseen ja brändin rakentamiseen. Konferenssin jälkeen jäin miettimään, ollaanko tässä taas synnyttämässä uutta osaamisen ammattialasiiloa, jota edistetään tiukasti omana juttunaan ymmärtämättä, mihin kaikkeen organisaatiossa tapahtuvaan kehittämiseen palvelumuotoilu linkittyy. Strategisella tasolla palvelumuotoilunäkökulman tulisi ainakin olla osa liiketoimintastrategiaa ja brändistrategiaa (design, arkkitehtuuri, viestintä, markkinointiviestintä, verkkoviestintä ja myynti). Vieläkin holistisemmassa katsannossa palvelumuotoilunäkökulma lävistää organisaation kaikki toiminnot ja osaamiset.

Palvelumuotoilun piirissä puhutaan paljon kontaktipisteistä (touchpoints), palvelupoluista ja palvelutuokioista. Nyt näyttää siltä, että palvelumuotoilun osaaminen on rikastumassa entistäkin monialaisemmaksi, kun mukaan suunnittelutiimeihin ollaan ottamassa psykologeja, sosiologeja ja kulttuuriantropologeja.

Suomenkielisen wikipedian artikkelissa palvelumuotoilusta lukee päällimmäisenä: ”Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia”.  Perinteisesti designaloilla (sama koskee myös markkinointiviestinnän piirissä toimivia) on väheksytty käsitteellistä pohdintaa. Tosiasiassa ymmärrys palvelumuotoilun käsitteestä johtaa ymmärrykseen siitä, mitä palvelumuotoilu on.

Kuvassa Newman Popiashvili Gallery New Yorkissa. Palveluympäristössä on hienosti yhdistetty vanhoja pintoja niukkaan ja moderniin muotokieleen.

Mainokset

Sumea Logiikka

23.3.2009

sumea-logiikka

Sumean logiikan perusti professori Lotfi A. Zadeh, joka jo kuusikymmentäluvulla pohti kielen moniarvoisuutta. Kyse on moniarvologiikasta vastapainona kaksiarvologiikan mustavalkoiselle joko/tai -maailmalle. Sumean logiikan mukaan asiat eivät ole välttämättä täysin tosia tai täysin epätosia; vastaus ei siis ole välttämättä kyllä tai ei, vaan asia ja sen vastakohta voivat olla jossain määrin voimassa saman aikaisesti.

Otetaan esimerkki. Ystäväni Tuomo on 180 senttiä pitkä. Kuluuko hän pitkien vai ei-pitkien ihmisten joukkoon? Lappeenrannan Teknisen korkeakoulun professori Jorma K. Mattila sanoo, että ”Ero todennäköisyyden ja sumeuden välillä ilmenee myös matemaattisesti siten, että todennäköisyys on additiivinen mitta, mutta sumeus on subjektiivinen mielipide”. Näin ollen Tuomo on samaan aikaan jossain määrin sekä pitkä, että ei-pitkä (asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta).

Sumean logiikan parissa työskennellyt (paljon parjattu) Bart Kosko kertoo kirjassaan Sumea Logiikka esimerkin antiikin Kreikasta: ”Zenon otti hiekkakasasta  hiukanjyvän ja kysyi, onko kasa enää kasa. Zenon ei koskaan löytänyt hiekanjyvää, joka muutti kasan ei-kasaksi”.

Kun sumeutta tarkasti pohtii, kielemme ja näin ollen todellisuutemme, pitää sisällään paljon ristiriitoja, jossa jopa vastakohdat (esimerkiksi kaunis ja ei-kaunis) ovat jossain määrin totta samaan aikaan. Mitä kompleksisempi on se ilmiö, jota arvioidaan, sitä vaikeampi siitä on antaa yksiselitteisiä lausuntoja. Alan pikkuhiljaa ymmärtää poliitikkoja, joilta tivataan kyllä tai ei-vastauksia silloinkin, kun sellaista vastausta ei edes ole olemassa. Ainakin minulle kompleksinen ja jatkuvasti muuttuva todellisuus näyttäytyy vallitsevasti subjektiivisena, ja siis sumeana.

Sumeaa logiikkaa voidaan menestyksellisesti käyttää myös laitteissa ja tietotekniikassa. Yleisesti tietotekniikkaan sovellettu sumea logiikka antaa mahdollisuuden jäljitellä ihmisen päättelyprosessia, kvantifioida epätarkkaa informaatioita ja tehdä päätöksiä epätäsmällisen tiedon perusteella.  Nykyään sumea logiikka luetaan osaksi pehmeää laskentaa (soft computing).

Tätä kirjoittaessa huomasin, että kotipesukoneessanikin on käytetty sumeaa logiikkaa (sumea säätö).

Vesa A. Niskanen (2003) Sumea Logiikka. Kirkasta älyä ja mallinnusta. WSOY.

Bart Kosko (2001). Sumea logiikka (Fuzzy Thinking, The New Science of Fuzzy Logic, 1993) Suom. Kimmo Pietiläinen. Art House.

http://oppiminen.yle.fi/artikkeli?id=2349
http://www.uta.fi/jarjestot/aatos/paatos/arkisto/208/paatos20806.html

Bisnesmies 2.0.

22.3.2009

manhattan

John Micklethwait ja Adrian Woolridge nostavat esille kosmokraattien pyrkimyksen yhdenmukaisuuteen kirjassaan Future Perfect: The Challenge and Hidden Promise of Globalisation to Describe Individuals Who are Amongst the Global Elite (2000). Hyperliikuvaa elämää elävät kosmokraatit työskentelevät pääsääntöisesti suuryrityksissä tai konsultoivat suuria organisaatioita. Micklethwaitin ja Woolridgen mukaan kosmokraatit haluavat olla jatkuvassa yhteydessä tietoon ja kontakteihinsa. He arvostavat hyvän näköisiä ja helposti huollettavia tuotteita. Kirjan mukaan heikon kansallisen identiteetin omaavat kosmokraatit ovat nykyajan uusia aristokraatteja ja kosmopoliitteja.

Lähitarkastelussa Micklethwait ja Woolridge kuitenkin huomattavat, että kosmokraatit näyttävät pukeutuvan ja puhuvan yhdenmukaisesti. Näyttää siltä, että globaali biesneskulttuuri suosii kulttuurista yhdenmukaisuutta (kieli, pukeutuminen, tavat jne) toiminnan tehokkuuden ja asiallisuuden nimissä. Kirjan perusteella ja omien havaintojenikin pohjalta on helppo hahmotella eräänlaista bisneksen parissa toimivan ihmisen stereotyyppiä. Hän on ennekaikkea siisti (miehiltä parta juuri ajettu ja tukka leikattu) ja uniformuun pukeutunut (puku tai jakkupuku). Edellä kuvattu tyyppi – mies tai nainen – on keskinkertaisuudessaan ja  persoonattomuudessaan hajuton ja väritön. Kovin omaperäisiä ajatuksia häneltä on turha odottaa. (Osin tiedostamaton) sosiaalinen koodisto viittaa tiukkaan hierarkiaan (jokaisella on pomonsa); siksi todella erottuva, luova ja rajoja rikkova ajattelu ei ole kovinkaan suosittua bisnesmaailmassa. Tässä on tietysti oma sisäinen logiikkansa, sillä useimmat bisnekset perustuvat olemassaolevan toistoon.

Ajassa on havaittavissa muutoksia, jotka ennakoivat uudenlaisen bisnesmiehen syntyä. Karkea rahasta puhuminen ja bisneksen hokeminen (wannabe -bisnesmies tai leveää murretta puhuva Pisnesmies) edustaa nykyään hierarkiassa yritysmaailman alinta kastia. Kansainvälisissä piireissä liikkuvat, pääsääntöisesti korkeasti koulutetut ammattilaiset, ovat nykyisin enenevässä määrin monipuolisesti sivistyneitä, eri kulttuureja tuntevia ja muotitietoisia maailman kansalaisia.

Oman kastinsa muodostavat persoonallaan ja viestinnällään erottuvat asiantuntijat. Heille omaperäisyys ja erottuvuus on sallittua (usein räväkkä ja suorapuheinen asiantuntija on eräänlainen esiintyvä viihdetaiteilija, joka kutsutaan paikalle täsmäiskuun).

Olisiko bisnesmies 2.0. jonkinlainen sekoitus osaamisellaan erottuvaa asiantuntijaa ja hillittyä, sivistynyttä kosmokraattia? Viisauteen pyrkivä bisnesmies 2.0. osaa kuunnella ja on toisaalta kykenevä suodattamaan omaa asiantuntemustaan kontekstit tarkasti huomioiden. Hän on (hienovaraisesti) omaperäinen, todellinen alansa asiantuntija.

Yhdysvalloissa veronmaksajien 130 mijardilla eurolla tukeman vakuutusjätin AIG:n jättiponukset johtajistolleen on saanut tavalliset ihmiset kadulle. Taantuman aiheuttama epäluulo bisneväkeä kohtaan toivottavasti muuttaa bisneskulttuureja (yhteiskunta)vastuullisemmiksi ja toimintaa eettisemmäksi. Utopiaako? Ota kantaa.

PS. Tänään tulee Teemalta ohjelma Frank Zapan klassikkolevyistä. Minkälainen olisi yritysmaailman Frank Zappa? Virtuoosimainen monitaituri ja kokeileva visionääri. Zappa oli mies, joka ei ainakaan pelannut varman päälle. Toinen vastaavanlainen metafora luovalle tiimille tai yritykselle on improvisoiva jazzbändi.

PS.2. Kuten huomaat, olen viehtynyt 2.0. -merkintätapaan. Tietotekniikan ja softakehityksen piiristä levinnyt tapa kuvata seuraavaa kehitysaskelta numeroin, sopii mielestäni loistavasti minkä tahansa ilmiön muutosten kuvaamiseen.

Transhumanismi

20.3.2009

Eilen tuli Teemalta kiinnostava tiededokumentti: Tulevaisuuden maailma. Ohjelmassa tieteen supertähti Michio Kaku kuvasi kolmen tieteen synergiaa  (vallankumous liittyen kvanttimekaniikkaan sekä tietokoneiden ja bioteknologian nopeaan kehitykseen). Lähitulevaisuudessa ikääntymistä voidaan entistäkin tehokkaammin säädellä geenien kautta. Ihminen 2.0. voi elää 150 vuotiaaksi 150 älykkyysosamäärällä varustettuna. Ohjelmassa esitettiin myös, että ensimmäinen 150-vuotiaaksi elävä ihminen olisi nyt noin 50-70 -vuotias.

Oheisessa videossa Kaku puhuu siitä, kuinka 15-20 vuoden sisällä markkinoille ilmestyvät laskentateholtaan ylivoimaiset kvanttitietokoneet (quantum computers), jotka toimivat atomitasolla (myös CIA on kiinnostunut kvanttitietokoneista, koska niiden laskentatehon käsittelyssä mikään nykyinen salausjärjestelmä ei tule kestämään). Keksijä ja futuristi Ray Kurzweil visioi tulevaa kirjassaan The Age of Spiritual Machines. Tuossa teoksessa hän pohtii inhimillisen ja älyllisen elämän evoluutiota suhteessa tekoälyn kehitykseen ja geeniteknologiaan.  Kurzweil puhuu teknologisesta singulariteetistä (technological singularity), jolla tarkoitetaan sitä tulevaisuuden ajankohtaa, jolloin tietokoneiden älykkyys lisääntyy dramaattisesti ja ohittaa ihmisen älykkyyden. Eri arvioiden mukaan tuo aika tulee olemaan jossain vuosien 2030-2050 välillä.

Ihmisen evoluutioon voi jo nyt vaikuttaa geeniteknologian avulla. Uuden ulottuvuuden ihmisen manipuloituun evoluutioon asettaa ihmisen ja koneiden välinen suhde. Otin jo aikaisemmassa blogikirjoituksessani esille Peter Wardin artikkelin What Will Become of Homo sapiens? Ward puhuu ihmisen ja koneen sekoittumisesta ja väittää, että lähitulevaisuudessa tulee olemaan mahdollista ladata ihmisen mielen/aivojen sisältö tietokoneelle. Hän pohtii, mitä luonnonvalinnan ohittaminen sekä jatkuvasti kehittyvien tietokoneiden, robottien ja ihmisen välisen suhteen tiivistyminen merkitsee ihmisyydelle. Lopuksi Ward hahmottaa kolme skenaariota: Stasis. Pysymme tunnistettavasti nykyisenkaltaisina. Specification. Uusi ihmislaji kehittyy. Symbiosis with machines. Koneiden ja ihmisen mielen integraatio tuottavat kollektiivisen älyn.

Eilisessä TV-ohjelmassa Kaku korosti tarvetta käydä jo nyt eettistä keskustelua ihmisen ohjatusta evoluutiosta. The Humanity + (The World Transhumanist Association) on järjestö, joka peräänkuuluttaa eettistä teknologioiden kehitystä liittyen ihmisen ohjattuun evoluutioon ja ominaisuuksien kehittämiseen.

Lisää tietoa: http://www.ft.com/cms/s/0/8b162dfc-f168-11dd-8790-0000779fd2ac.html?nclick_check=1
http://www.transhumanism.org/index.php/WTA/index/
http://en.wikipedia.org/wiki/Technological_singularity

Elävältä keitetty sika

18.3.2009

sika

Luin aamulla järkyttävän uutisen. Sikoja keitettiin elävältä HKScanin teurastamolla Ruotsissa. Kyse ei ollut edes mistään yksittäisestä virheestä, vaan pitkään jatkuneesta toimintakulttuurista, sillä sikoja oli uutisen mukaan toistuvasti joutunut elävänä kiehuvaan kalttauskammioon.

Perustelut olivat hämmentäviä. Luulajan teurastamon toimitusjohtaja Michael Hugossonin mukaan töitä tehdään liian kiireellä ja stressi on kova. Sikojen elävältä keittämisen syy on siis kiire?!

Edellisessä blogikirjoituksessani puhuttiin elämän hidastamisen tarpeesta. Yksi keskeinen perustelu hidastamiselle on parempi laatu. Teollisuudessa tällaiselle argumentille ei tietysti ole juurikaan kuulijoita. Tehokkuus ratkaisee (lue tehokkuus=nopeus).

Ymmärrän toki, että yritysten tehtävänä on tuottaa lisäarvoa osakkeenomistajille. Ymmärrän myös vanhan hokeman siitä, että asiakas on aina oikeassa. Tällaisissa tapauksissa toivoisi, että kuluttajat äänestäisivät ostokäyttäytymisellään ja yksinkertaisesti jättäisivät ostamatta epäeettisestä toiminnasta kiinni jääneiden yritysten tuotteita. Toivoisin, että joku ymmärtäisi perustaa nettiin vaikutusvaltaisen sosiaalisen median sivuston, jossa yrityksistä pidettäisiin plus- ja miinustilastoa. Kuluttajien paine on paras tapa muuttaa yritysten toimintaa.

Viime vuosina on noussut esiin kaksi termiä: Viherpesu (greenwashing) ja teflonyritys (the teflon company). Viherpesulla tarkoitetaan organisaatioiden halua viestiä vihreydestään, ilman että siihen juuri liittyy mitään konkreettisia toimenpiteitä. Teflonyritys taas tekee kaikkensa näyttääkseen yhteiskuntavastuutaan, toimenpiteiden jäädessä olemattomiksi. Pinnallisesta ympäristöystävällisyydestä tai valheellisesta eettisyydestä pitäisi ehdottamallani sivustolla rangaista aivan erityisesti: sinne voisi tulla sikamaisesti käyttäytyvien yritysten musta lista.

Slow Life 2.0.

17.3.2009

slow-life

Suomessa on alettu käyttää kotoperäistä termiä leppoistaminen. Uudis-sanassa on hyvä klangi. Mutta, mistä tämä kaikki hössytys hitaasta elämästä on kotoisin? Elämän hidastamiseen tähtäävä  joukkoliike (slow movement) syntyi Roomassa järjestetystä protestista McDonaldsin ravintolaa vastaan. Protestin jälkimainingeissa syntyi Slow Food –yhdistys. Nykyään Slow -etuliite näkyy vähän joka paikassa: Slow Travel, Slow Shopping ja Slow Design.

Italialaisen Carlo Petrinin vuonna 1986 perustamaan Slow Food –yhdistykseen kuuluu nykyään yli 83.000 jäsentä 122 maassa. Järjestön pääpaikkana toimii lähellä Torinon kaupunkia sijaitseva Bra. Kansanliikkeen yksi keskeisistä päätavoitteista on paikallisten kulttuuriperinteiden säilyttäminen ja elävöittäminen. Petriniltä on ilmestynyt aihetta käsittelevä kirjakin Slow Food: The Case for Taste (2003). Tunnetuin slow-kirjoista lienee kuitenkin Carl Honorén kansainvälinen bestseller In Praise of Slow – How a Worldwide Movement Is Challenging the Cult of Speed (lisää tietoa http://www.carlhonore.com). Slow-filosofiaan liittyy keskeisesti ajan arvostaminen, ei ajan laskeminen. Yhtä kiinnostavaa on laadun vaaliminen, nopeuden asemesta.

Vuonna 1993 Tom Hodgkinson ja hänen ystävänsä Gavin Pretor-Pinney perustivat protestanttista työetiikkaa vastustavan kirjamuotoisena ilmestyvän The Idler-lehden (http://idler.co.uk). Tom Hodgkinson on myös julkaissut suosittuja kirjoja aiheesta (How To Be Idle ja How To Be Free). Tavoitteena on laiskottelun saattaminen kunniaan ja raatamiseen kannustavan kulttuurin vastustaminen. Erityisesti Hodgkinsonin How To Be Free on hauska kuvaus pienestä ihmisestä byrokratian rattaissa ja taloudellisten paineiden stressaamana.

Parhaimmillaan ajatus elämän hidastamisesta liittyy hyvinvoinnin parantamiseen ja oman itsensä löytämiseen. Yhtä usein vaikuttaa siltä, että
elämän hidastamiseen liittyy kaiken uuden vastustus ja entisen kaipuu; kuvitelma siitä, että ennen oli kaikki paremmin.

Busineksen parissa toimivat taas saattavat vierastaa hidastamiseen liittyvää käsitteistöä. Monelle tulee ensimmäisenä mieleen palvelun hitaus tai se ettei paikkakunnan elinkeinoympäristössä tapahdu mitään.

Olen ollut CID-tiimin  kanssa (yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun innovaatiokeskuksen ja Lahden Messujen) mukana ideoimassa seuraavaa OLO.MUOTO-09 tapahtumaa, jonka teemana on Designing Slow Life.  Tapahtumasta voi kehkeytyä hitti, sillä nykyään elämän hidastaminen on megatrendi, joka herättää kiinnostusta kaikkialla. Suomessa elämän hidastamisen kaupallistamiseen olisi upean luonnon näkökulmasta loistavat mahdollisuudet. Siksi hidastamisen filosofiaan pitäisi nyt tarttua laajalla rintamalla.

Slow Life 2.0. voisi olla seikkailu hitaan rajapinnoille; sen tulkitsemiseen mitä hidastaminen eri konteksteissa oikein tarkottaisi. Designing slow life tarkoittaa nimenomaan sitä, että etsitään hitaalle toteutumismahdollisuuksia designin keinoin.

PS. Tulipa mieleeni eräs henkilökohtainen juttu. Voisiko esimerkiksi sikarin tupruttelu laadukkaan viskin kera ja viisaassa seurassa, olla tavoiteltavaa hidasta elämää? Nythän on käynyt niin, ettei sikarin nautiskelijoille oikein löydy kunnon paikkoja. Pakkasessa on ikävä poltella.

Minkä alan työtä brändääminen on?

12.3.2009

diesel

Yleisesti ajatellaan, että brändääminen liittyy lähinnä markkinointiin. Yhtä yleisesti brändääminen mielletään lähinnä kaupalliseksi toiminnaksi. Brändin rakentamisesta on kuitenkin tullut laaja yhteiskunnallinen ja kulttuurinen ilmiö, joka koskettaa kaikkia suomalaisia.

Mitä brändi oikein tarkoittaa? Käsite on jäänyt monelle ammattilaisellekin epäselväksi. Määrittely on syytä tehdä ymmärtäen käsitteeseen liittyvää kulttuurista evoluutiota. Yhtä lailla määrittely on nähtävä nykyhetkeen sidottuna tehtävänä ja osana aihealueeseen liittyvien osaamisten kehitystä. Olemme pohtineet asiaa jo vuosia immateriaalioikeuksien ja henkisen pääoman asiantuntijan Timo Kivi-Koskisen kanssa. Juuri nyt voidaan perustellusti väittää, että brändi on merkitty nimi, joka tunnetaan jossakin kohderyhmässä ja joka erottaa sen muista merkityistä nimistä. Se voi olla minkä tahansa organisaation, yrityksen, tuotteen, tuoteryhmän, palvelun, projektin, tuotannon tai vaikkapa henkilön merkitty nimi.

Myös ei-kaupalliset toimijat voivat olla merkittyjä nimiä, brändejä. Tällöin viestinnän keskeinen tavoite on vaikuttavuus.

Usein kuulee väitteen, että Coca-cola on brändi, mutta kulmakunnan nakkikioski ei ole. Jos kuitenkin kotiseutusi nakkikioski on satojen ihmisten tuntema merkitty nimi, se on ilman muuta brändi.

Erityisesti vasta- ja alakulttuurien parissa toimivat ihmiset, tutkijat ja taiteilijat ovat ihmetelleet:  mitä jos joku vastustaa brändäystä ja nimenomaisesti ei halua erottua joukosta? Tämän päivän Helsingin Sanomissa on Harri Uustorpan artikkeli Lauluntekijä kantaa himmeää soihtua. Jutun kuvatekstissä kerrotaan, että viisisataa laulua levyttänyt Timo Kiiskinen vierastaa sanaa taitelija: ”Olen paljon mielummin käsityöläinen.” Kuten olen aikaisemminkin blogikirjoituksissani todennut, suomalaisten sokea piste on (näennäinen) vaatimattomuus ja (näennäinen) aitous. Tosiasiassa Timo Kiiskinen brändää itseään käsityöläiseksi, lisäksi hän toteaa itsestään parhaiden brändinrakentamisen perinteiden mukaan että ”Olen aika raskasmielinen ja surumielinen sielu” (ja taas yleisö nyökkää hyväksyvästi oikealle mielipiteelle).

Siinäkin tapauksessa, että vastustaa kaikkea brändäämiseen liittyvää, on vaarassa joutua brändäyksen logiikan uhriksi. Näyttää nimittäin siltä, että mitä kovemmin brändäämistä vastustaa, sitä enemmän kehittyy tunnetuksi ja merkityksi nimeksi, eli brändiksi. Se, että tekee itseään tunnetuksi jostain (/mistä tahansa) asiasta, on brändin kehittämistä.

Minkä alan työtä brändääminen oikein on? Epäilemättä brändin kehittämisen keskiöön asettuvat viestintä, design, markkinointi, markkinointiviestintä ja myynti, mutta nykyään ilman muuta myös insinööri- ja businessosaaminen, tietohallinto, internet- ja mobiiliosaaminen sekä juridiikka, arkkitehtuuri, sisustusarkkitehtuuri, sosiologia, psykologia, semiotiikka, kulttuuriantropologia ja niin edelleen. Brändien kehittämiseen sotkeutuneiden amattialojen määrä lisääntyy koko ajan. Esimerkiksi aivotutkimuksen viimeistä osaamista halutaan nyt hyödyntää entistäkin tarkemman täsmäviestinnän tukena.

Viimeisen 8-10 vuoden todelliset megatrendit eettisyys ja vihreys (ekologisuus) näkyvät niin puolueiden kuin suuryritystenkin viestinnässä. Ennakoin, että seuraava suuri megatrendi on ympäristön ja viestinnän muuntuvuus sekä muunneltavuus, jotka mahdollistuvat teknologisen kehityksen mukana.  Tällöin pohdinnan keskiöön voi nousta brändien viestinnän vaikutus ihmisten hyvinvointiin.

Amazon Kindle 2

8.3.2009

Amazon Kindle 2 on heti ilmestyttyään saanut paljon huomiota. Sen ominaisuudet ovat parantuneet ja eteenpäin on menty myös tyylillisesti.
Näppäimistö on muotoilultaan tyylipuhdas ja laite ohut. Mahdollisuus lähettää ja vastaanottaa sähköpostia lisää käytettävyyttä. Kahden gigan muistiin mahtuu 1500 kirjaa. Nyt saatavilla on Amazonin 240.000 kirjaa sekä mahdollisuus lukea useita sanomalehtiä. Amazonin johtaja Jeff Bezos on hehkuttanut, että heidän visionsa on kaikkien ikinä painettujen kirjojen saatavuus ja minkä tahansa kirjan imurointi alle 60 sekunnissa.

Kindellä on kilpailijansa (esimerkiksi Sony Reader) ja meneillään on monessa eri suunnassa tehtävää kehitystyötä. Näin ollen on vaikea ennakoida, minkä tyyppinen päätelaite vie voiton. Todennäköisesti kulttuurinen ja teknologinen evoluutio tuottaa useita kilpailevia lähestymistapoja.

Toisaalta nyt on selkesti havaittavissa sanomalehtien maailmanlaajuinen kriisi. Tuoreimmat uutiset löytyvät netistä. Lukijoiden lisäksi nyt myös ilmoitustuloja alkaa valua ilmaisille nettilehdille.

Kirjojen ja paperisten lehtien kuolemasta on puhuttu niin pitkään, että tällainen puhe on lähes menettänyt uskottavuutensa ja merkityksensä. Pidemmällä aikavälillä suuntaus on kuitenkin selvä. Nykyisenlaisen paperin käyttö lehdissä ja kirjoissa tulee näkemykseni mukaan (lähitulevaisuudessa) jatkuvasti vähenemään.

PS. Lue myös uusin blogikirjoitus aiheesta: Kirja – mennyttä teknologiaa? (27.10.2009)

Maabrändi?

4.3.2009

seksimuseo_amsterdam

Joulukuussa 2006 Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen Suomen maakuvan kehittämisen nostamisesta tärkeäksi asiaksi. Samassa yhteydessä virallistettiin Finland Promotion Board UM:n puheenjohdolla tomivaksi elimeksi. Mukana muun muassa Finpro, MEK, Tat ja muita. Tieteellistä näkökulmaa edustivat omana työryhmänään Teemu Moilanen ja Seppo Rainisto. Nyt Moilanen ja Rainisto ovat tehneet UM:n boardin tilaaman tutkimuksen Suomen maabrändistä.

Maabrändin tarkoituksena on tehdä Suomesta vetovoimainen niin matkailun, elinkeinotoiminnan kuin asumisenkin näkökulmasta. Tavoitteet ovat hyviä ja eri toimijoiden välinen yhteistyö asiassa välttämätöntä. Vierastan kuitenkin ajatusta, että maabrändimme syntyisi ”komiteatyönä”.  Maabrändin kehittämiseen tarvittaisiin osaavia ja näkemyksellisiä ammattilaisia, sellaisia jotka ymmärtävät yhtäältä strategioiden merkityksen ja toisaalta osaavat suodattaa työnsä luovaksi hullutteluksi. Komiteatyönä kehitettävä brändi sisältää riskejä liiallisesta konsensuksesta.

Pitää tehdä valintoja, ei voi tarjota kaikkea kaikille. Olennaista on, miten valitut sisällöt heijastuvat viestinnän ja markkinoinnin keinoina ja audiovisuaalisena (tai moniastisinä) tyyleinä.  Avainsana numero kaksi on erottuvuus. Työn jäljen ja viestien on oltava siinä määrin luovia, että erottuvuus on taattu. Kolmanneksi työn on oltava riittävän systemaattista eri kanavissa. Neljänneksi olisi toivottavaa, ettei maabrändin viestintää rakennettaisi yksinomaa  perinteisten viestinten varaan. Oppia voisi hakea Barak Obaman presidentinvaalikamppanjasta:  internetin ja sosiaalisten medioiden hyödyntäminen on tätä päivää. Internet mahdollistaa myös keskenään erilaisten suomikuvien esittelyn omille kohderyhmilleen. Modulaarinen, jatkuvasti muuntuva suomikuva heijastelisi parhaiten tätä aikaa: ytimessä olisi joitain yhdistäviä ja tunnistettavia tekijöitä, kaikki muu muuttuisi kontekstien ja kohderyhmien mukaan. Tällainen moniarvoinen ja fragmentaarinen suomikuva myös vastaisi parhaiten todellisuutta.

Kuva yllä on Amsterdamista. Mielenkiintoista havaita, miten voimakkaasti tietyt stereotypiat elävät puhuttaessa eri kansakunnista. Suomen maabrändäämisessä stereotypiat olisi viisasta kääntää voitoksi luovan hulluttelun ja ironian kautta.