Boutiques.com

19.11.2010

Google on lanseerannut uuden personoitavan nettipalvelun Boutiques.com. Alkuvaiheessa vain amerikkalaisille naisille suunnattu palvelu on yhdistelmä kuratoituja designvalintoja valikoiduilta suunnannäyttäjiltä ja Googlen asiakkaan käytöksestä oppivaa koneälyä (algoritmit). Parametrejä valinnoille on paljon (tyyleistä väreihin ja muodoista kokoihin). Lisäksi käyttäjillä on mahdollisuus oman designputiikin avaamiseen järjestelmän sisällä. Boutiques on myös iPad -sovellus.

Google tunkeutuu avauksellaan ostos-sivustojen, kuten eBay ja Amazon, alueelle.  Googlen siirtyminen myös muotibisnekseen on varmasti tarkkaan laskelmoitua. Guardian -lehden mukaan muodin alueen liiketoiminta on globaalisti arvoltaan 500 miljardin dollarin luokkaa.

Kaikkein kiinnostavinta tässä uutuudessa on kuitenkin käyttäjän roolin muutos. Tuunaaminen on jo kaikille tuttu ilmiö. Nyt olla kuitenkin siitymässä käyttäjä-tuottajuuteen (prosumerism), jossa käyttäjän rooli on entistä aktiivisempi luominen ja innovointi. Kansainvälisesti asiantuntijoiden huulilla ovat olleet asiakaslähtöiset innovaatiot (customer-driven innovations) ja joukkojen kiihdyttämät innovaatiot (crowd-accelerated innovations). Samaan ilmiökenttään liittyy myös joukkoistaminen (crowdsourcing). Bränditematiikassa näkyy yhteneväinen liike; yksilöistä itsestään on tulossa vaikuttavuudeltaan keskeisempiä brändejä. Facebook on hyvä esimerkki tästä kehityksestä, jossa kuka tahansa voi rakentaa henkilöbrändiään. Voin kuvitella maailman, jossa yksilö on kuningas: henkilön oman sosiaalisen median kautta tuotteiden ja palveluiden tarjoajat lähestyvät häntä tiettyjen parametrien mukaan. Todellisuus lienee kuitenkin tulevaisuudessakin sekä-että, monenlaiset lähestymistavat kukkivat entistä moniarvoisemmissa tarjoomien ja toiveiden puutarhoissa.

Boutiques.com on oikeastaan seurausta jatkuvasti kasvavasta tee-se-itse -kulttuurista (DIY). Erityisesti Yhdysvalloissa ilmiö saanut suuret mittasuhteet. Tästä esimerkkinä ovat erilaiset tee-se-itse -tapahtumat ja lukjioiden pääasiallisesti itse tekemät sivustot ja julkaisut. Nyt isot pelurit yrittävät hyödyntää kulttuurisia muutoksia ja ruohonjuuritasosta kumpuavia tarpeita ja toimintaa.

Lisää tietoa:

http://www.guardian.co.uk/technology/2010/nov/15/google-targets-fashion-market-boutique

http://makezine.com/

http://www.threadless.com/

http://www.bonbonkakku.com/

Pois kontrolliyhteiskunnasta

18.11.2010

Britanniassa on arvioitu, että valtio käyttää vuodessa noin 26.000 puntaa kodittomiin ihmisiin (terveys-, poliisi-ja putkakulut). Lontoon kaupunki on pitkään miettinyt, miten saada kodittomat ihmiset pois kaduilta. Tulokset ovat olleet kehnoja.

Englantilainen think tank the Joseph Rowntree Foundation kokeili joitain ihan uutta projektissaan. Hallinta- ja kontrollipyrkimysten asemesta pienimuotoiseen projektiin osallistuneille kodittomille annettiin rahaa ilman mitään ehtoja. Kodittomille sanottiin: ”kyse on sinun elämästäsi, on sinun asiasi mitä teet. Me olemme täällä auttamassa jos haluat.” 13 kodittomalle lahjoitettiin keskimäärin 794 puntaa. 11 heistä ei enää palannut kadulle. Kukaan heistä ei käyttänyt saamiaan rahoja alkoholiin, huumeisiin tai vedonlyöntiin.

Mitä tästä on opittavissa? Ensinnäkin esimerkki osoittaa selvästi, että julkisten palveluiden kehittämisessä on paljon tilaa vaihtoehtoisille ja epäortodoksisille konsepteille. Toiseksi ihmiset voivat paremmin, kuin heille itselleen annetaan lisää valtaa heitä koskevassa asioissa ja päätöksenteossa. Sama pätee varmasti kaikkien palveluiden kehittämisessä.

Lähde: The Economist. November 6TH– 12TH 2010.

Oheisen kuvan otin San Franciscossa kesällä 2010. Kuvaan on kysytty lupa ja siitä on maksettu palkkio.

Teknologia, hyvinvointi ja ikäihmisten palvelut

30.10.2010

Ennakoin, että terveydenhuolto tulee muuttumaan todella paljon seuraavien vuosikymmenten kuluessa. Tähän on syynä erityisesti tieteellis-teknologiset edistysaskeleet sekä uudet ideat, konseptit ja innovaatiot, jolla hyvinvointiimme vaikutetaan positiivisesti.

Uudistumiselle on tarvetta erityisesti julkisen terveydenhuollon piirissä. Asiakkaan näkökulmasta ongelmana ovat byrokraattinen jähmeys, laitos- ja tehdasmaisuus, yksilön unohtaminen, tunteiden ja elämyksellisyyden laiminlyönti, huono henki, lähes olematon palvelukulttuuri ja jatkuva kiire (ei riittävästi aikaa yksilölliseen hoitoon). Haasteena on nähdä julkinen terveydenhuolto palveluna ja kehittää hyvinvointia yksilön näkökulmasta. Tässä työssä palvelumuotoilun monialainen osaaminen voisi olla avuksi.

Arvioita vastasyntyneiden eliniän odotteesta on koko ajan maltillisesti korotettu. Eliniän odotteeseen vaikuttavat  myös erilaisten hyvinvointitautien kuten diabeteksen lisääntyminen muun muassa lisääntyvän liikalihavuuden takia. Samaan aikaan näköpiirissä on muutoksia, jotka saattavat vaikuttaa radikaalisti eliniän kasvamiseen. Nyt jo on mahdollista tulostaa verisuonia elinprintterillä. Tutkijat uskovat, että lähivuosikymmenen tai kahden aikana kykenemme tulostamaan ihmisille varaosiksi uusia elimiä. Samaan tavoitteeseen tähtää elimien kasvattaminen kantasoluista (jo on kasvatettu muun muassa sialle sydän). Myös nanoteknologian piirissä otetut edistysaskeleet ovat avuksi terveyden edistämisessä. Tutkijat ovat esimerkiksi visioineet pienen pienten nanobottien (nanorobot) käyttöä yksittäisten syöpäsolujen tuhoamisessa. Nanobotteja voitanee käyttää myös terveyden reaaliaikaisessa monitoroinnissa. Lähitulevaisuudessa etälääketiede ja itsehoito tulevat merkittävänpään rooliin, kun kehossamme olevat anturit ilmoittavat jatkuvasti yksikölle itselleen ja mahdollisesti lääkärille yksilön terveyden tilasta. Terveyteen ja elinikään tulevat vaikuttamaan myös geeniterapia, bioteknologian kehityskulut ja vaikkapa entistä terveellisempi ruoka sekä vanhuksia auttavat kotirobotit (niitä on jo mm. Japanissa).

Nykytutkimus osoittaa, että meillä on syytä odottaa useiden vakavien sairauksien voittamista seuraavien vuosikymmenten kuluessa. Uskon, että vuoden 2030 lääketieteen näkökulmasta nykyinen terveydenhoito näyttää samalta kuin lääketiede vuonna 1900 nykynäkökulmasta. Useat tulevaisuuden tutkijat ovat esittäneet näkökumia eliniän radikaaliin kasvamiseen, jotkut puhuvat jopa 150-200 vuodesta, vaikka nykytiedon mukaan (solujen vanhenemisprosessista johtuen) eliniän rajat tulevat vastaan 120-130 vuotiaana. Muun muassa Ray Kurzweil on poleemisesti esittänyt ihmisen voivan lähitulevaisuudessa elävän ikuisesti. Visioita on esitetty myös ihmisen tietoisuuden lataamisesta tietokoneelle ja ihmisen ja koneen fuusiosta (ks. Ihminen 2.0. https://muuntuvailme.wordpress.com/category/ihminen-20/) sekä singulariteetistä (ks. videot alla).

Paljon on kuitenkin tehtävissä jo nyt. Erityisesti ikäihmiset voivat olla yhteiskunnalle voimavara, kun asiaa oikein ajatellaan. Jatkuvasti terveemmät seniorit kuluttavat enemmän ja voisivat myös joustavasti osallistua työelämään, mikäli järjestelmä siihen kannustaa. Monelle työ on myös harrastus, joten kiinnostus itselle rakkaaseen aihealueeseen ei pääty, vaikka ikää tuleekin lisää. Tarvitaan lisää palveluita senioreille. Tarvitaan myös koulutusta ja sparrausta positiivisen ja innostununeen palveluasenteen kehittämiseksi. Monissa Euroopan maissa seniorit ovat tipahtaneet toisen luokan kansalaisiksi, yhteiskunnallisessa, kulttuurisessa ja taloudellisessa tilanteessa, jossa kiristyvä talous vaatii säästöjä terveyden hoidosta ja vanhusten huollosta, samalla kun vanha yhteisöllisyys on katoamassa ja vanhusten lähipiiri on henkisesti etäällä. Sosiaalisen median palveluita tulisi ulottaa myös vanhuksille ja niitä kehittää nimenomaan ikäihmisten tarpeista käsin.

Erityisen huolissaan on syytä olla sairaiden ja liikuntakyvyttömien vanhusten ihmisarvoisesta kohtelusta säästöpaineiden vaikuttaessa henkilökunnan määrään ja hoidon laatuun.

Kaiken kaikkiaan olisi hienoa, jos kehitystyötä tehtäisiin tulevaisuutta ennakoiden, ei peruutuspeiliin katsoen tai pelkästään nykyhetken ongelmista käsin.

Lisää tietoa:

Ks. tämä video ensin:

http://www.transhumanismi.org/index.php?option=com_content&task=view&id=16&Itemid=41

http://mindstalk.net/vinge/vinge-sing.html

Suomi-brändiin tarvitaan hulluutta

24.10.2010

22.10. ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä on kiinnostava Riitta Kylänpään juttu Hullua! – Suomi halutaan brändätä kiiltokuvaksi muun maailman silmissä. Allekirjoitan otsikon väitteen täysin: jotkut piirit haluaisivat nähdä Suomen lähinnä kauniina kiiltokuvana.

Sen sijaan en allekirjoita Åbo Akademin liiketalouden professorin Alf Rehnin näkemystä aiheesta.  Olen päässyt todistaamaan Alfin presentaatioksi naamioitua perfomanssia. Rehn esiintyy kuin paras ammattinäyttelijä kaikessa kiihkossaan. Esiintyminen on kiinnostavaa ja se selvästi koukuttaa kuulijoita.  Sen sijaan brändeistä hän puhuu, kuin ei tietäisi aiheesta mitään: ”Rehnille brändi  tarkoittaa sitä, että halutaan näyttää kivoilta ja mukavilta. Hän kaipaa täysin päinvastaisia asioita.”  Rehn jatkaa itse jutun suorassa lainauksessa: ”Nyt tarvitaan rohkeutta erottautua muista ja uskallusta luopua järkevistä tavoista, siis hulluutta.” Kannatan osittain Rehnin propagoimaa ajatusta hulluudesta sekä tavallisuuden, mukavan ja turvallisen hylkäämisestä. Mutta harmittelen sitä, että Rehn on ottanut bränditematiikan käsittelyyn selvästikin ymmärtämättä, mistä brändin rakentamisessa syvimmillään on kyse: erottumisesta. Brändi kehitetään tai se kehittyy erottumisen/erottuvuuden kautta. Mitään brändiä ei edes ole, jos joukosta ei erotuta.

Toisaalla jutussa selviää, että Rehn suuntaa kritiikkinsä tasapäistävään asiantuntijapuheeseen ja insinöörimäisen otteeseen: ” ”jos yritysten johtoon ei saada insinöörien ja lakimiesten lisäksi myös kulttuuritietämystä, designin ammattilaisia, yrityksille käy huonosti”.  Olen jälleen itse asiasta samaa mieltä, mutta miten tämä sopii yhteen aikaisemman kommentin kanssa? Brändien kehittämisessä designin ammattilaiset ovat tiivisti mukana siinä missä markkinointiviestinnänkin osaajat. Rehn siis kaipaa siis brändin kehittäjien osaamista, vaikka hän juuri piti sen tyyppistä tekemistä kivaan ja mukavaan pyrkimisenä.

Eikä brändeissä todellakaan ole kyse kivalta näyttämisestä (Tosin yleisempiä kuvitelmia tematiikasta näyttää olevan, että brändien kehittäminen on lähinnä pinnallista kakun kuorrutusta tai kasvojen kohotusta, jolla ei juuri ole kosketusta todellisuuteen). Brändejä on joka lähtöön ja kaikenlaisille kohderyhmille. Joissakin brändeissä esille tulee Rehnin kaipaama hulluus. Brändiin liitetyt mielikuvat rakentuvat yhtäältä tietoisen viestimisen kautta, mutta vieläkin enemmän hallinnan ulkopuolella olevien juorujen ja huhujen ja suunnittelemattoman toiminnan ansiosta. Kuvitelma siitä, että brändi olisi täysin konsulttien ja mainostoimistoväen hallinnassa on harhaa. Siksi myös Suomi-brändi rakentuu sata kertaa enemmän teoilla, kuin markkinoinnilla. Ehkäpä onneksi.

Lopultakin Alfin kriitiikin soisi kohdistuvan huonoon brändin rakentamiseen, ei brändien kehittämiseen sinänsä.

Liitän oheen Helsingin Sanomien kirjoituksessani 22.8. olleen brändin ydinkäsitteistön määrittelyn:

Käsitteet muuttuvat kulttuurisen evoluution seurauksena. Näin ollen käsitteen sisältöä voi ymmärtää parhaiten tutkimalla sanan käyttöä erilaisissa käytännön yhteyksissä. Sana brändi on kokenut aikamoisen muutoksen viimeisten vuosikymmenten aikana. Nykyään voidaan perustellusti väittää, että brändi on merkitty nimi, joka tunnetaan jossakin kohderyhmässä ja joka eroaa muista merkityistä nimistä. Brändillä on identiteetti, (visuaalinen ja) viestinnällinen identiteetti sekä imago.

Identiteetti on brändin ydin, olipa sitten kysymys organisaatiobrändistä, tuotebrändistä tai henkilöbrändistä. Brändin identiteetti rakentuu organisaation historiasta ja kulttuurista; esimerkiksi arvoista, hengestä, toimintaperiaatteista, eettisestä koodistosta, osaamisesta, tavoitteista ja lupauksista. Identtiteetti tunnistetaan samankaltaisuudesta ja erottuvuustekijöistä. Toisaalta identiteetti on laajempi ja rikkaampi käsite, eikä liity vain tunnistamiseen.

Viestinnällinen identiteetti on parhaimmillaan huolellisesti rakennettu viestinnällinen heijastuma brändin identiteetin sisällöstä. Huonoimmillaan se on sekalainen kokoelma erilaisia viestinnällisiä keinoja ja tyylejä. Ennen puhuttiin ilmeestä tai visuaalisesta identiteetistä, kun tarkoitettiin tapoja, joilla brändi näkyy, vaikuttaa ja tunnistetaan visuaalisesti. Viestinnällinen identiteetti on kuitenkin visuaalisen identiteetin laajennus, sillä se merkitsee tapoja, joilla brändi kommunikoi – myös esimerkiksi ääni-ja tuoksusanomia ja muita viestejä eri aisteille.

Imago merkitsee mielikuvaa, joka brändin kohde- ja sidosryhmillä sekä laajemminkin yleisöllä brändistä on. Imago on jatkuvassa muutoksessa oleva mielikuvallinen kooste brändin haltijan toiminnasta, viestinnästä, designista ja markkinoinnista. Se on myös kooste vaikeasti hallittavissa olevista juoruista, huhuista, valheista ja muusta informaatiovirrasta saadusta tiedosta sekä kokemuksista, joita yleisölläbrändistä on.

Brändejä kehitetään pääasiassa tulevaisuushenkisellä osaamisen ja toiminnan parantamisella, markkinoinnilla, viestinnällä (PR), markkinointiviestinnällä ja muotoilulla. Menestyksellisessä brändin rakentamisessa on lopultakin kyse 80-prosenttisesti tarinoista ja designista, ja vain 20-prosenttisesti tiedon levittämisestä.

Tulevaisuutta ennakoimalla on havaittavissa, että brändin kehittäjien joukko on jatkuvasti monialaistumassa ja monipuolistumassa. Nyt puhutaan brändien pelimäisestä kehittämisestä, jossa käyttäjät ovat pääosassa. Samalla mobiilien kommunikaatiovälineiden, paikkatietoisuuden, internetin ja erityisesti sosiaalisten medioiden hyödyntäminen on keskeinen osa brändin kehittämisen keinovalikoimaa. Pidemmälle katsottaessa käynnissä oleva ubiikkiyhteiskuntakehitys merkitsee vielä suurempia muutoksia brändin kehittäjien arkeen. Millaista on elämä vuoden 2030 älykkäässä ja medioituneessa rakennetussa ympäristössä, jossa voit itse säätää ympäristösi moniastista tunnelmaa tai vaikuttaa medioiksi muuttuneiden seinä- ja lattiapintojen viesteihin ja tyyleihin?

Kirkon brändi

21.10.2010

Tämän hetken tilanteen mukaan yli 30.000 on eronnut evankelis-luterilaisesta kirkosta YLE:n homoillan jälkeen. Erityisesti  kansanedustaja, kristillisdemokraattien puheejohtajan Päivi Räsäsen puheet ja käytös näyttää suututtaneen ihmisiä. Räsänen ei ole yksin syypää kirkosta eroamisiin. Eroamiset ovat lisääntyneet koko 2000-luvun, erityisesti vuoden 2003 jälkeen, jolloin voimaan tuli uskonnonvapauslaki. Se mahdollisti eroamisen sähköisesti tai sähköpostilla.

Toisaalta nyt käynnissä olevan eroamisaallon aiheuttama keskustelu ja kirkon edustajien hämmentyneet, varovaiset ja osin ristiriitaiset lausunnot ovat osoittaneet, että evankelis-luterilaisella kirkolla on identiteettikriisi. Kirkon brändi henkii monelle tylyä asennemailmaa: nyt useimpien mielissä kirkko liene enemmän suvaitsematon kuin suvaitseva; pois sulkeva eikä niinkään ymmärtävä. Kysyin kirkon herättämistä mielikuvista muutamalta kollegaltani ja tutultani. Yhdelle tuli mieleen kirkassilmäinen hihhuli, joka laulaa kristillisiä lauluja todellisuudesta irtautuneena ja häiriintyneen oloisina. Toiselle ahdasmielinen pappi, joka tuomitsee ihmisiä. Ei niin hyviä mielikuvia siis, vaikka otos olikin mitättömän pieni.

Ihmisten arvot ja asenteet ovat muuttuneet suhteessa kirkon edustamaan insituutioon. Miten kirkon saisi päivitettyä tähän päivään? Epäilemättä päivitystä on yritetty monin keinoin. En usko, että ponnistusten tulokset ovat suuren yleisön mielissä olleet kovinkaan hyviä.

Kirkko on ääripäidensä vanki. Kehittymällä liberaaliksi se karkoittaa vanhoilliset, toisaalta muutos konservatiivisempaan suuntaan lisäisi kirkosta pakoa vieläkin enemmän. Evankelis-luterilainen kirkko elää myös traditioidensa varjossa. Ihmisten elämä on muuttunut todella paljon viime vuosikymmeninä ja ympäröivä yhteiskunta on ajanut ohi nykyisen tyyppisen evankelis-luterilaisen kirkon. Varsinkin nyt käynnissä olevan kriisin aikana kirkko on näyttänyt  jäänteeltä, joka taistelee olemassaolostaan.

Tulin miettineeksi, miten kirkkoa voisi uudistaa palvelumuotoilun näkökulmasta. Kirkkohan tarjoaa monen tyyppisiä palveluita. Viime aikoina on puhuttu käyttäjä-tuottajuudesta (prosumerism). Käyttäjä-tuottajat jopa luovat omat palvelunsa yhteistyössä palvelun tarjoajan kanssa. Olisi todella mielenkiintoista pohtia erilaisia skenaarioita käyttäjälähtöisille, modulaarisille ja käyttäjän toiveiden mukaan muuntuville palveluille kirkon piirissä.

Ymmärrän toki, että tällainen ajattelu yhdistettynä kirkon palveluiden uudistamiseen on varmaan monen kirkon piirissä toimivan näkökulmasta kaukaa haettua. Toisaalta skenaarioiksi puetut uudet konseptit olisivat kiintoisa kokeilu. Samalla selviäisi, mitä ihmiset oikeasti kirkolta haluavat.

Mitä tarkoittavat (ja voisivat tarkoittaa) kirkon piirissä sellaiset aikaan liittyvät käsitteet kuin avoimet, radikaalit, käyttäjälähtöiset ja sosiaaliset innovaatiot?

Palvelumuotoilun konferenssi Berliinissä

17.10.2010

Olin juuri Service Design Networkin järjestämässä palvelumuotoilukonferenssissa Berliinissä. Paikalla oli yli 300 palvelumuotoilusta kiinnostunutta, suurin osa heistä näytti työskentelevän tiiviisti palvelumuotoilun parissa. Verkoston primus motor, professori Birgit Mager on tehnyt erittäin hyvää työtä verkoston kasvattamisessa ja palvelumuotoilun levittämisessä. Kaikki kiitos hänelle pioneerityöstä.

Samaan hengenvetoon on todettava, että konferenssi oli laadultaan hyvin epätasainen. Seuraavassa jotain kriittisiä huomioita.

INNOSTUS JA KRITIIKIN PUUTE

Palvelumuotoilun verkoston työ on lähinnä palvelumuotoilun lähetystoimintaa, keskenään huomattavan erilaisia näkemyksiä en juuri kuullut. Vaikuttaa siltä, että suurin osa palvelumuotoilun parissa työskentelevistä on tyytyväisiä ja innoissaan jo siitäkin, että nyt päästään tekemään yhä enemmän palvelumuotoilua eri organisaatioille. Rima on siis matalalla. Voi tietysti hyvin olla, että terävin kritiikki ei pääse esille. Rakentava kritiikki olisi joka tapauksessa tervetullutta alan osaamisen rikastamisen näkökulmasta. Innostus vie eteenpäin, mutta ilman analyyttistä otetta substanssi jää pintakuohuksi.

YRITYSESITTELYIDEN KULTTUURI

En jaksa kuunnella enää yhtään konferenssiesitykseksi naamioitua palvelumuotoilutoimiston mainosta. Räikeintä mainostaminen oli yhdessä pääpuheenvuoroista, ruotsalaisen Transformation Design Groupin toimitusjohtajan Daniel Ewermanin yhteisesityksessä   asiakkaansa Merete Salmelingin (SEB) kanssa. Heikkotasoisessa esityksessä keskityttiin toimiston kehumiseen. Salmelingille oli käsikirjoitettu puheenvuoro, jota hän sitten epävarmana läpilukuna seurasi. Tarkoituksena lienee ollut dialogi asiakkaan kanssa, mutta tuloksena oli hämmentävä yhteisesitys, jossa kuulijat kokivat myötähäpäpeää. Yleisökysymyksessä ihmeteltiin aivan oikein, miten esitys liittyi palvelumuotoiluun. Ikävä kyllä myös suomalaisen palvelumuotoilutoimiston Palmu Inc:n esitystä vaivasi sama omahyväinen mainosmaisuus. Äänessä olivat asiakasyrityksen Fonectan Tanja Niittymäki ja Palmun Jussi Olkkonen.

Räikeän oman yrityksen mainostamisen sijaan kaipaisin intellektuaalista otetta. Tympeä ja samalla imelä mainostaminen ei tuo lisäarvoa palvelmuotoilun osaamisen kehittämiselle.  Erityisen ikäväksi koen bisneksen jankuttamisen. Bisnes-sanan toistaminen kun ei vielä paranna bisnestä, tarvitaan erilaisia luovia näkökulmia ja ratkaisuja sekä osaamisen diversiteettiä. Nyt palvelumuotoilu tuntuu olevan liian sisäsiistiä.

MONIALAISUUS

Muutamissa konferenssin esityksissä vilahti aito pyrkimys monialaisuuteen. Ikävä kyllä monialaisuus tuntui lopulta hiukan päälle liimatulta iskulauseelta. Olisi ollut ilo nähdä ja kokea syvällisiä puheenvuoroja esimerkiksi psykologian, kulttuuriantropologian tai etnologian näkökulmista. Toisaalta konferessissa puhuttiin paljon brändin rakentamisen ja palvelumuotoilun suhteesta. Aito monialaisuus olisikin tarpeen, sillä siilomainen palveluiden kehittäminen on ilmeisenä vaarana. Puristit näkevät palvelumuotoilun tiukasti omana alanaan, jonka oppeja ja käytäntöjä tulisi levittää (miellään ilman kritiikkiä) ja ilosanomaa julistaa. Jotkut jopa näkevät palvelumuotoilunäkökulman niin keskeisenä, että sen tulisi olla kaiken yrityksen toiminnan kehittämisen ytimessä. Jopa brändin rakentaminen voisi kuulemma olla alisteista palvelumuotoilulle (?). Tällainen puhe kuullostaa korvaani liiankin tutulta. Kaikki toimijat, olipa sitten kyse konsultti-, mainos-, konsepti- tai palvelumuotoitoimistosta yrittävät päästä ideoineen liikkeenjohdon puheille. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että palvelumuotoiluperspektiivin pukeminen likkeenjohdon konsultoinnin kaapuun tuo isommat tilit. Motiivi vaikuttaa selvältä. Toisaalta on huomioitava, että organisaatiot ovat nyt toimintaa kehittääkseen ja kilpailussa pärjätäkseen adoptoimassa ajatuksen siirtymisestä tuotteista palveluihin. Tässä työssä tarvitaan avuksi entistä monialaisempaa palvelumuotoilua, jolla on tiiviit kytkökset organisaatioiden muuhun kehittämistyöhön.

Olemme siirtymässä tietoyhteiskunnasta ubiikkiyhteiskuntaan. Rakennettu ympäristömme on muuttumassa yhä älykkäämmäksi ja medioituneeksi. Lähivuosina palvelumuotoilun kehittämiseeen vaikuttavat läsnä-äly, internet 2.0 ja 3.0 (internet of things), yksilön sijainnin huomioivat palvelut, säädettävyys ja muunneltavuus sekä muun muassa 3 D tv (tai jopa 5 D). Listaa voisi helposti jatkaa. Edellä mainittujen lisäksi erittäin kiinnostava palvelumuotoiluun vaikuttava ilmiö on kuluttaja-tuottajuus (prosumerism) ja tee-se-itse -kulttuuri (DIY). Huomiota kannattaisi kohditaa myös joukkoistamiseen (crowdsourcing & crowd-accelerated innovations) ja sekä avoimiin ja sosiaalisiin innovaatioihin.

SUHDE AIKAAN

Konferessin jälkeen jäin pohtimaan palvelumuotoiluprosessien suhdetta aikaan. Monet projektit lähtevät liikkeelle nykyhetken ongelmista. Herää kysymys, vanhenevatko uudet palvelukonseptit-, prosessit ja ympäristöt käsiin? Erityisen ongelmallista on, jos palvelumuotoiluprosessi vie kauan aikaa. Onko kysymys, joka esitettiin vuosi sitten jo vanhentunut? Mielestäni tarvittaisiin aktiivista tulevaisuuden ennakointia sekä rohkeampaa ja nopeampaa, tulevaisuushenkistä kehitystyötä.

Yritämme ottaa opiksi palvelumuotoiluverkoston konferensseista kun järjestämme moniäänisen ja tulevaisuushenkisen palvelumuotoilutapahtuman Tallinnaan vuonna 2011 (osana Eu-rahotteista ServiceD-hanketta). Olemme suunnittelmassa Tallinnaan konferenssia, jossa pohditaan millaista palvelumuotoilu on vuonna 2030. Lisää tietoa tapahtumasta lähiaikona osoitteessa http://www.servicedesign.tv.

Yksilön osaaminen ratkaisee.

11.9.2010

Haastattelin ServiceD -projektiin liittyen entistä mainonnan suunnittelijaa ja copywriteria, nykyistä kirjailijaa, Markku Rönkköä. Hän nosti esille kiinnostavan ilmiön, joka on aivan keskeinen tämän hetken osaamismuutoksia tulkittaessa. Rönkkö pukee aiheen sanoiksi seuraavasti: ”Sen sijaan, että asiakas maksaa isolle organisaatilolle, kannattaa maksaa vain päteville tekijöille.  Esimerkiksi mainosfilmialalla ollaan siirtymässä verkostomaisen ajatteluun: kerätään VAIN parhaat tekijät ympäri maailmaa: ohjaaja, leikkaaja, näyttelijät ja niin edelleen. Myös mainostoimistomaailmassa syntyy pieniä notkeita verkostoja. Mainostajien uskollisuus kun on rapautunut aika lailla: mainospäälliköt ja tuotepäälliköt shoppavat nykyään aika vapaasti.”

Mihin tarvitaan enää suuria konsultti-, mainos-, viestintä-, ja muotoilutoimistoja? Kuka haluaa maksaa suuren toimiston ylläpitämiseen meneviä kuluja? Keskeinen osaaminen on aina yksilöiden hallussa. Isossa suunnittelutoimistossa saattaa olla muutama ideoiltaan ja konseptointikyvyiltään ylivoimainen hahmo, muut ovat enemmän tai vähemmän peesaajia tai tukihenkilöitä. Tämän tyyppinen kehitys tarkoittaa sitä, että yksittäisten osaajien brändeistä tulee lähitulevaisuudessa vielä nykyistäkin tärkeämpiä. Kehityskulku tapahtuu osittain erilaisten suunnittelutoimistojen brändien kustannuksella. Samaan hengenvetoon on tosin huomautettava sumean logiikan periaatteita kunnoittaen: todellisuus on vallitsevasti sekä-että, ei joko-tai.

Valovoimaisten yksilöiden käyttö korostuu edelleen, kun ostajat ovat nykyistä valmiimpia maksamaan enemmän hyvistä ideoista, ei vain loppuun viedyistä suunnitelmista. Tässä yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa nimenomaan hyvät ideat ja konseptit ovat taloudellisesti arvokkainta immateriaalipääomaa.

Mistä näitä kunkin alan parhaita yksilöitä oikein sitten löytyy? Oikean osaamisen tunnistaminen jatkuvasti monialaistuvassa ja monimutkaistuvassa projektiarjessa on aivan oma osaamisalueensa. Osittain parhaat visonäärit ja talenttimagneetit löytyvät paradoksaalisesti juuri erilaista suunnittelutoimistoista olipa sitten kyse mainos- tai konseptitoimistosta. Toisaalta usein toimistojen primus motorit eivät ehkäpä haluakaan vierelleen lisää talenttia omaansa himmentämään. Erityisesti designin ja taiteiden alueilla on paljon pieniä yhden hengen yrityksiä, joten oikean kyvykkyyden löytäminen kiinnostavaan projektiin ei ole tavattoman hankalaa. Tarvittaisiin lisää osaamista välittäviä agenttitoimistoja; sellaisia kun useissa maissa kirjailijat ja näyttelijät käyttävät. Oman osaamisen markkinointi kun on yllättävänkin hankalaa.

Vielä eräs huomio osaamisen kehittämisestä. Monilla aloilla ja yrityksissä estetään tehokkaasti osaamisen rikastuminen valitsemalla avoimeen työpaikkaan vain ihmisiä joilla on ”oikea kokemustausta” tehtäväänsä liittyen. Käytännössä monet siis poimivat riskittömästi avoimeen postiin ihmisen, jolla on runsaasti kokemusta juuri kyseisen alan samanlaisesta työtehtävistä. Näin osaamisen diversiteetti ei pääse organisaatiossa lisääntymään.

Kokemukseni mukaan monialaissa tiimeissä syntyvät parhaat ideat. Nyt syntymässä oleva palvelumuotoilun osaamisalue on valmiiksi luonteeltaan monialainen. Kuinka monialainen se voi olla? Olen jo aikaisemmin puhunut psykologian, sosiaaliantropologian, etnologian, entografian, sosiaalipsykologian, sosiologian ja käyttäytymislääketieteen annista tutkimus-ja analyysityölle. Suunnittelutiimit eivät ole rikastumassa vain eri alojen muotoilijoiden toimesta. Palveluprosesseja- ja ympäristöjä kehitetään nyt tieteen, taiteen ja muotoilun liitossa.

Tässä yhteydessä on tärkeä mainita nimenomaan taiteet. Olemme juuri aloittaneet yhteistyön Tutkivan teatterityön keskuksen kanssa. Kysymys kuuluu, miten soveltavan teatterin piirissä työskentelevät ohjaajat, käsikirjoittajat, dramaturgit ja näyttelijät voivat olla mukana luomassa säädettäviä ja moniastisia tarinatiloja? Taide, muotoilu ja hyvä bisnes voivat hyvin yhdistyä ennenkuulumattomalla tavalla.

Kävin syyskuun alussa piipahtamassa graafisen suunnittelun ammattilaisten järjestön Grafian tulevaisuustyöryhmässä. Visioin siellä uusia työmahdollisuuksia kuvittajille, sarjakuvan tekijöille ja graafisille suunnittelijoille, joilla on hyvät piirtämisen taidot ja nopea äly. Konseptisuunnittelussa nopea prototypointi: näkyväksi tekeminen, on keskeinen osa uusien ideoiden synnyttämistä design thinking -periaatteiden hengessä. Konseptien luomisessa tarvitaan hyviä piirtäjiä.

Tässä kohtaa palaan taas blogitekstini alun sanomaan. Monialaiset tiimit on käsin koottava eri alojen kiinnostavimmista osaajista. Näin on tehtävä varsinkin silloin, kun on tekemässä kokeellisia ja reilusti tulevaisuuteen nojaavia hankkeita.

Kuvassa kiinnostava yksilö-osaaja, Stanfordin yliopiston liepeillä vaikuttava designeri ja muotoilun opettaja Max Sims. Hän omaa myös loistavat verkostoitujan taidot.

Kopiokulttuuria, ilmaistaloutta ja tee se itse -terapiaa

22.8.2010

Olen kyllästynyt lukemaan, kuuntelemaan ja katsomaan samat jutut moneen kertaan eri medioista. Valtamedian ongelma on paketoitujen juttujen kierrättäminen ja muiden matkiminen. Suomessa tarvittaisiin enemmän sisältöjen diversiteettiä. Tietysti oman tietämyksensä rikastamista voi harrastaa myös seuraamalla kansainvälisiä medioita. Toisaalta on hämmästyttävää huomata, kuinka samaan muottiin paketoituja päivän keskeiset uutiset ovat myös kansainvälisesti. Homma toimii niin, että kansainväliset uutistoimistot välittävät uutisaineistoa, jota sitten tehokkaasti kierrätetään. Kotimaiseksi anniksi jää näiden uutisten kommentointi suomalaisia asiantuntijoita haastattelemalla.

Uutiset ovat lyhentyneet paketoinnin (konseptoinnin ja tuotteistuksen) seurauksena. Samalla uutissisällöt ovat tulleet helpommin ymmärrettäviksi. Ammattiosaamisen nimissä tehdyn kehitystyön haittapuolena on syväanalyysien vähyys. Lukisin mielläni sanomalehdistä pidempiä ja perusteellisempia juttuja sekä lisää omaperäisiä, ajatuksia herättäviä, kirjoituksia. Sama omaperäisyyden vaatimus koskee mitä tahansa luovaa toimintaa, olipa sitten kyse taiteesta, tieteestä tai liiketoiminnasta.

Omaperäisyys ei ole helppoa. Kansainvälisesti asiantuntijoiden piirissä kilpaillaan siitä, kuka tekee uuden menestyskirjan jostakin kehittelemästään ideasta, konseptista, menetelmästä, tyylistä tai teoriasta. Hyvän idean keksijät joutuvat varmuudella kopioinnin kohteeksi.

Jotkut konsultit ja tutkijat ovat edelleen sitä mieltä, että benchmarking on hyvä tapa oppia parhaita käytäntöjä. Toisaalta kun keskityt kopiointiin, muut ovat jo pyyhkäisseet edelle. Jatkuvasti kiihtyvä tuote- ja palvelukehityksen rytmi ei kvartaalitalouden aikakaudella anna anteeksi kopiointiin käytettyä aikaa. Organisaatioiden tasolla ongelmana on se, ettei uuden kehittelyyn tähtäävästä luovuudesta palkita riittävästi. Monelle johtajalle hyvä työ on edelleen ohjeiden ja käskyjen noudattamista. Tällaisessa työskentelyilmapiirissä bencmarking (lue: kopiointi) on järkevää. Näin alainen voi näyttää johtajistolle, että näin tekee myös tuo ja tuo arvostettu taho.

Akateemisissa piireissä epävarmuutta heijasteleva kopiointi näyttäytyy loputtomana muiden lainailuna, jolla paikataan omien ideoiden puutetta. Usein tärkeintä on, että tieteellinen kirjoitus täyttää tekniset hyvän akateemisen kirjoituksen pelinsäännöt (esimerkiksi oikea viiteapparaatti ja lainauskäytäntö).

Taidemaailman suhde kopiointiin on kompleksinen. Ideoiden, tyylien, konseptien ja kokonaisten teosten kopiointi voi olla mielenkiintoista uudelleentulkintaa tai kunnianosoitus arvostetulle taiteilijalle. Muilta lainailu on niin tavallista, että se on usein hyväksyttävää ideoiden kierrätystä pop-taiteen hengessä.

Kiinalaisten harjoittama kopiointi on kaikille tuttua. Kiinalaiset ovat tehneet kopioinnista oman taiteen lajinsa: Honda on Hongda, Rover on Roewe ja Wall-Mart on Wumart. Tuotteen ominaispiirteet kopioidaan pääpiirteittäin, laadun jäädessä huonoksi. Suomessa kopiointi on hienovaraisempaa mutta yllättävänkin yleistä. Visuaalisen identiteetin on kulttuurisesti perustuttava siniseen (suomalaisuus) tai ajan hengen mukaisesti vihreään (eettis-ekologinen arvomaailma). Kopiointi ei rajoitu vain viestintään. Ikävintä sisältöjen kopioinnissa on se, että jonkin uuden teeman, iskusanan tai aihealueen saapuessa rahoituksesta päättävien tietoisuuteen, juttu alkaa jo olla maailmalla menettänyt ajankohtaisuuttaan.

Kopiointi ei ole välttämättä pelkästään negatiivinen kulttuurinen ilmiö. Internetaikakaudella kopiointi merkitsee oppimista ja kehittymistä. Samalla viime vuosien yksi kiistellyimmistä aiheista on internetin käyttäjien piirissä syntynyt jakamisen kulttuuri, jota kiihdytti open source -ajattelu. Viime aikoina tekijänoikeusjärjestot ja tekijät ovat pitäneet meteliä laittomasta jakamisesta ja tekijänoikeuksien rikkomisesta. Toisaalta vastavoimana on syntynyt suomalaisen piraattipuolueen tyyppisiä tahoja, jotka ajavat tekijänoikeuksien rajoittamista.

Monistaminen on keskeistä onnistumisen bisneslogiikassa. Avainsana on toisto. Toistetaan hyväksi havaittuja menetelmiä. Pyörää ei jatkuvasti tarvitse keksiä uudestaan. Toisaalta konsulttitoiminnassa (viestintä-, mainos-, muotoilu- ja konsulttitoimistot) saman toisto voi olla hyvinkin ärsyttävää: ongelmaan kuin ongelmaan tarjotaan lääkkeeksi  samaa menetelmää tai prosessia. Liian usein omien palveluiden konseptointi tarkoittaa oman osaamisen kaventamista tai osaamisen alistamista pitkään hiotulle prosessikuvaukselle.

Palaan vielä open source -ajatteluun. Idealle ilmaisista tuotteista ja palveluista löytyy tukea myös Chris Andersonin kirjasta Free: The Future of a Radical Price ja Wired -lehden päätoimittajana vaikuttavan Anderssonin artikkelista Free! Why $ 0.00 is the Future of Business. Andersson kuvailee internetin synnyttämää uuden ilmaistalouden (freeconomics) nousua. Sähköpostin ilmaisuus on helppo ymmärtää palvelintilan yhä halventuessa, mutta voiko lentäminen olla ilmaista? Andersson sanoo lentamisenkin lähenevän ilmaisuutta muun muassa Ryan Airin esimerkin kautta. Raha tulee lentolipun sijasta matkaprosissin aika ostetuista erilaisista palveluista, kuten ruuasta ja juomasta. Ilmaisuus saattaa kuullostaa idioottimaiselta, mutta lopulta vain rahastamisen logiikka muuttuu, kuten Googlenkin tapaus osoittaa. Mainosrahotteinen ilmaisuus on jo kaikkien tuntemaa, mutta monissa palveluissa ilmaisuus (Flickr ja Spotify) voi olla hyvä johdatus maksullisten premium -palveluiden käyttöön. Filck:ssä kuvaaja voi luovuttaa otoksensa kaikkien käyttöön ja kopioitavaksi.

Ilmaisuus, kopioitavuus ja luova uusiokäyttö ovat ilmiöitä, jotka selvästi ennakoivat tulevaa. Kopiointiin liittyy ilman muuta myös Tee se itse (DIY, Do It Yourself) -kulttuuriin, jossa yksilö itse toteuttaa itse itseään tuotteiden valmiina ostamisen asemesta. Mark Frauenfelderin kirja Made by Hand: Searcing for Meaning in a Trowaway World on tuore DIY (Do It Yourself) -kulttuuria avaava teos. Tapasin Markin kesäkuussa San Franciscossa The Commonwealth Clubilla järjestetyssä tee se itse -tapahtumassa, jota veti Markin lisäksi Myytinmurtajista tuttu Adam Savage. Kiinnostavassa tapahtumassa keskustelijana vaikutti myös Make-lehden kustantaja Dale Dougherty. Frauenfelder toimii tämän pääosin lukijoiden tekemän lehden päätoimittajana.

Useimmille itse tekeminen on kuitenkin luonteeltaan terapeuttista itseilmaisua ja puuhastelua, jossa taidot riittävät vain muiden kopiointiin. Kaikkien ei tietystikään tarvitse olla luovia neroja. Edelläkävijöiden seuraaminen on luonnollinen osa oppimista ja kehittymistä.

Luovan työn demokratisoituminen on kannatettavaa. Bon Bon Kakku ja Threadless ovat osallistavia webbipalveluita, joissa sekä amatöörit että ammattilaiset voivat osallistua suunitelemillaa kankailla ja t-paidoilla. Tuotokset ovat parhaimmillaan uskomattoman hienoja. Esimerkiksi Treadless maksaa suosituimmista t-paitagrafiikoista hyvät hyvät palkkiot.

Yllä olevassa kuvassa on hiusmuotoilja Jonna Ojala designkampaamo Maffista. Ojalan tyylissä on erilaisia kerrostumia punkista 50-luvun estetiikkaan ja lastenkirjoista tuttuun kuvakieleen. Ojala edustaa tee se itse -tyyliä luovimmillaan. Vanhan kierrätys ja uusi sekoite ei ole kopiointia, vaan luovaa yhdistelyä.

Toivoisin, että luovat ihmiset osallistuisivat yhä enemmän sisältöjen ja tyylien rikastamiseen. Toivoisin, että päättäjät nostaisivat nuoria kykyjä esille ohi byrokratian askelmerkkien. Harmaa keskivertotekeminen ja ”hyvin perusteltu” kopiointi ovat Suomen ongelmia.

Lisätietoja

http://en.wikipedia.org/wiki/Benchmarking

http://www.wired.com/techbiz/it/magazine/16-03/ff_free

http://howto.wired.com/wiki/Make_Money_Around_Free_Content

http://liberalismi.net/wiki/Tekijänoikeus

http://www.effi.org/

http://www.eff.org/issues/file-sharing

http://piraattiliitto.org/

http://www.threadless.com/

http://www.bonbonkakku.com/

http://www.worldidentitylab.net/about/

http://www.trendhunter.com/


Pepsi Challenge ja neuromarkkinointi

20.5.2010

Martin Lindstrom kertoo kirjassaan Byology kuuluisasta Pepsi Challenge -makutestistä, joka tehtiin vuonna 1975. Testi oli yksinkertainen. Ihmisille ympäri maailmaa tarjottiin cokista ja pepsiä merkitsemättömistä mukeista. Maistelu tapahtui sokkona. Vähän yli puolet maistajista kertoi pitäneensä Pepsistä enemmän. Malcolm Gladwell valoittaa tarinan taustaa kirjassaan Blink. Hän lainaa Pepsin entistä uusien tuotteiden johtajaa Carol Dollardia, joka kertoo pienen maistamisen ja lasin juomisen eron. Jos Cocista ja Pepsiä juo lasillisen, makeampi Pepsi häviää vertailun.

Vuonna 2003, tohtori Montaque (Director of the Human Neuroimaging Lab at Baylor College of Medicine, Houston) teki Pepsi Challenge -testin uudestaan. Tällä kertaa maistajat tiesivät etukäteen, kumpaa maistoivat. Cokis vei testin voiton 75% kannatuksella. Miksi? Linstrom hehkuttaa, että testi todisti vakuuttavasti pitkäaikaisen brändäämisen hyödyt; ihmisten koko elämä Cociksen parissa, muistot lapsuudesta, mainonta vuosikymmenien aikana, logo, värit, muotokieli, ja niin edelleen vaikuttivat voittoon.

Lindstrom puhuu vakuuttavin esimerkein neuromarkkinoinnin puolesta. Hän kertoo esimerkin, jossa aivotutkimuksen välineen fMRI:n (functional Magnetic Resonance Imaging) avulla selvitettiin, mitä ihmisten aivoissa oikeasti tapahtuu, kun hänelle näytetään tupakka-askin kyljessä olevia varoitustekstejä tai varoituskuvia. Testin ensi vaiheessa ihmisiä haastateltiin ja heiltä kysyttiin vaikuttavatko pakettien varoitukset heihin. Useimmat sanoivat, että on vaikutusta. Aivotutkimusten taas tulokset osoittivat, että 123 maan ponnistukset tupakanvastaiseen toimintaan ovat pikemminkin hyödyttäneet tupakkayhtiöitä. Tehdyn aivotutkimuksen mukaan tupakanvastaiset tekstit ja kuvat pikemminkin rohkaisevat ihmisiä polttamaan. Miksi haastateltavat sitten tietoisesti väittivät muuta, kuin heidän aivonsa tutkimustuloksissa kertoivat? Tutkimusta johtaneen tohtori Calvertin mukaan ihmiset tietoisesti kuvittelivat häpeää ja syyllisyyttä pyrkiessään vastaamaan kyselyyn, ja olettivat tai halusivat että tupakanvastaiset tekstit ja kuvat vaikuttavat heihin tupakanpolttoa vähentävästi.

Lindstrom väittää kirjassaan, että 85% ajasta aivomme ovat autopilotilla. Tiedostamattomat prosessit ja tunteet ohittavat rationaalisen päättelyn. Lindstromin mukaan jopa 70-80% ostopäätöksistä tapahtuu tiedostamattomasti.

Kirjassaan Lindstron käyttää paljon aikaa ja vaivaa todistellakseen, ettei neuromarkkinointi ole subliminaalista (tiedostamattomasti vaikuttavaa), väärällä tavalla manipulatiiivista, markkinointia Vance Packardin kirjan The Hidden Persuaders hengessä. Tuon opuksen tuloksena tietyt manipulatiiviset keinot markkinoinnissa kiellettiin Yhdysvalloissa vuonna 1958. Lindstrom jopa väittää, että on kuluttajalle itselleen eduksi, jos hän oppii paremmin tunnistamaan tarpeensa ja että jos markkinoijat neuromarkkinoinnin kautta osaavat paremmin tarjota oikeita asioita juuri hänelle.

Neuromarkkinointi ja aivotutkimus ovat kiinnostavia osaamisen alueita, joiden kehityskuluista kannattaa pysyä tietoisena. Samalla olisi hyvä käydä keskustelua eettisestä koodistosta ja lainsäädännöstä, jotta uusinta osaamista ei käytetä vääriin tarkoituksiin.

http://www.neurosciencemarketing.com/blog/articles/buyology-by-martin-lindstrom.htm

Palvelumuotoilua kehittämässä

14.5.2010

ServiceD -hankkeessa on useita ulottuvuuksia. Yhtäältä tutkimme muotoilun osaamisen evoluutiota Suomessa ja Virossa vuosisadan alusta nykyhetkeen; ennakoimme myös kehityskulkuja vuoteen 2030. Samalla tutkimme palvelukehitykseen liittyvää osaamisen evoluutiota. Tuloksena saamme osaamisen evoluutiota kuvaavia, visualisoituja karttoja osana monialaisia analyysejä. Ajatuksena on palvelumuotoilun osaamisen ja uudentyyppisen koulutuksen kehittäminen. Projektin pilottikoulutusmoduli järjestetään Lahden Ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutissa syksyllä 2010. Kehitteillä on myös laajempi palvelumuotoilun opintokokonaisuus.

Tutkimushypoteesi on, että uusi palvelumuotoilun ala on rakentunumassa monista eri traditioista ja poluista. Viime aikoina muotoilun perpektiivi on kansainvälisestikin korostunut, mutta alan kehityksen ovat vaikuttaneet muun muassa IBM:n piirissä syntynyt SSME (Service Science, Management and Engineering), palveluinnovaatio-osaaminen (Service Innovation) sekä palveluyritystoiminnan piirissä kehittynyt oma bisnesorientoitunut kehitystyö (Service Business Development). Lisäksi kokonaisuuteen vaikuttaa IT-alueen palvelukehityksen osaamisen kehityskulut.  Muotoilun puolella uuden alan rakentumista ovat kiihdyttäneet esimerkiksi vuorovaikutusmuotoilu (Interaction Design) ja käytettävyyssuunnittelu (Usability Design). Viime aikoina Internetiin ja erityisesti sosiaalisiin medioihin liittyvät osaamiset ovat tulleet tärkeäksi osaksi palvelumuotoiluosaamista.

Meillä on visio siitä, minkä tyyppistä palvelumuotoiluosaamista haluamme olla mukana kehittämässä. Haluamme yhdistää tuoreet kehityskulut liittyen mobiiliteknologiaan, monikanavaisuuteen, paikkatietoisuuteen, käyttäjä-tuottajuuteen (Prosumerism), ja joukkoustamiseen (Crowdsourcing). Mukana ajattelussamme on siirtymä informaatioyhteiskunnasta ubiikkiyhteiskuntaan (Ubiquitous Society), jossa rakennettu ympäristömme on muuttumassa ”älykkääksi” ja medioituneeksi. Samaan teemaan liittyy myös palveluympäristöjen muutos moniaistisiksi (ks. ambience design). Näkemyksemme mukaan ennakointiosaaminen on tärkeä osa tulevaisuuden palvelukehitystä. Nykyään palveluita kehitetään liian usein historiallisesta perspektiivistä tai nykhetkestä käsin. Tuloksena on palvelukonsepteja, jotka vanhenevat heti käsiin. Monialaista ennakointitietoa hyödyntämällä yritykset saavat palvelukehityksen tueksi tietoa muustakin kun toimialansa kehityksestä. Toimintaympäristön muutosten analyysi auttaa kehittämään palveluinnovaatioita.

Ensimmäinen pilottikoulutus järjestettiin Muotoiluinstituutissa vuosi sitten. Tuolloin ajattelussamme oli jo elementtejä, joita haluamme edelleen kehittää. Keskeinen elementti oli yritysyhteistyö, jossa opiskelijat toteuttavat yhdessä yritysten edustajien ja ohjaajien (opettajina toimivien asiantuntijoiden) kanssa käytännönläheisen palvelukehitysprojektin. Toinen keskeinen elementti on ollut älypuhelimien käyttö osana projektia ja opetusta. Opiskelijat analysoivat palveluprosesseja ja palveluympäristöjä tallentamalla kokemukset videoklipeiksi puhelimensa videokameralla. Näistä tuotoksista oli sitten mahdollista käydä ajasta ja paikasta riippumatonta keskustelua Lumi Interactive Oy:n luomassa monikanavaympäristössä (älypuhelimet ja tietokoneet). Projektin ja kurssin lopputuloksena syntyi raportti mukana olleiden yritysten palveluympäristljen ja palveluprosessien kehittämisestä. Opiskelijat esittelivät tuotoksensa presentaatioissa, jotka sisälsivät palveluprosessikartan. Tuossa kartassa oli pisteitä, joita klikkaamalla avautui näkymä tuosta palvelupisteestä otettuihin videoklippeihin ja analyyseihin. Osa opiskelijoista keskittyi asiantuntijoiden johdolla toimintaympäristön muutosten analyysiin, jonka tulokset antoivat näkymiä palveluiden tulevaisuuden kehittämiseen. Syksyn 2010 pilottikoulutuksessa mukaan otetaan käyttäjä-tuottajuus näkökulma sekä muita yllä esitettyjä palvelumuotoilun kehittämiseen ajateltuja teemoja.

ServiceD -projektissa yhdistyvät muotoilun ja palvelukehityksen osaamisen evoluution tutkimus, ennakointiosaamisen hyödyntäminen sekä palvelumuotoiluosaamisen ja -koulutuksen monipuolinen kehittäminen. Projektin luonteeseen kuuluu, että ajattelumme tulee jatkuvasti kehittymään. Palvelumuotoilun osaamisen kehitystä kiihdyttääksemme projektiimme liittyy sosiaalinen media http://www.servicedesign.tv, jossa tulee olemaan runsaasti korkeatasoisia blogi-ja wikikirjoituksia sekä aihealueeseen liittyviä keskusteluita.

Oheinen kuva on otettu Aarteiden talon (kulttuuripäiväkoti) pihalta.  Kuva johdattaa ajattelemaan palvelukonsepteja pelimäisen logiikan pohjalta. Uudessa Hyvinvointipalvelut 2.0 -kirjan artikkelissani esittelen ajatuksiani vanhusten palveluiden kehittämisestä pelimetaforan kautta.